Locked-in – matkustaja
(Katin pyörätuolimatkailun kertomuksia)
Thaimaalainen vessakokemus
(Klikkaa tästä kuunnellaksesi blogi)
Phuket Town jätetään usein huomiotta sen rantojen takia, mutta vanhassa kaupungissa, joka on täynnä perinnerakennuksia, on paljon nähtävää ja tekemistä. Phuket Town tarjoaa mielenkiintoisen sekoituksen vanhaa ja uutta, yksinkertaista ja hienostunutta, rauhallista ja sykkivää.
Majoituimme miellyttävässä ja pienessä merenrantahotellissa kylässä nimeltään Karon beach. Vietimme suurimman osan ajasta nauttien auringon lämmöstä uima-altaalla tai rannalla.
Eräänä päivänä päätimme mennä katsomaan Phuket Townin vanhaa osaa, missä tunsi olevansa aidossa Phuketissa. Paikalliset ihmiset olivat ystävällisiä ja kilttejä. Vanhakaupunki oli todella viehättävä. Toisaalta se kävely päällystämättömillä, epätasaisilla ja ei pyörätuoliystävällisillä kaduilla, oli vähemmän viehättävää . Mieletön liikenne ja se ihmisten määrä, eivät helpottaneet asiaa.
Aistini nauttivat kauniista rakennuksista ja väreistä. Varsinkin niistä käsitöistä, tuoksuista ja äänistä. Pyörätuolin jatkuva heilunta ja tärinä, oli kyllä yhtä kokovartalokidutusta.
Luulen, että juuri se jatkuva ravistelu, sai yhtäkkiä aikaan hirveän vessahädän, vaikka en ollut juonut mitään koko päivänä. Silloin sain kokea elämäni hirveimmän vessakokemuksen.
Esteettömän vessan löytäminen, keskeltä vanhaa Phuket Townia, oli täysin mahdoton tehtävä.
Ensimmäisenä kokeilimme onneamme lähellä olevassa ostoskeskuksessa. Vessa oli riittävän suuri pyörätuolille, mutta siinä oli kuitenkin yksi aika iso ongelma. Se oli perinteinen thaimaalainen vessa – vain reikä lattiassa.
Kysyimme, mistä löytäisimme vessan, jossa on myös pönttö. Meille kerrottiin, että meidän pitäisi kokeilla lähellä olevaa hostellia. Juostuamme hyvän matkaa, lopultakin löysimme paikan.
Hostelli näytti ulkopuolelta hienolta ja suurelta, mikä teki meistä toiveikkaita. Astuimme sisään, ja sydämeni tipahti vatsaan. Se oli kuin suoraan elokuvasta. Torakat juoksivat pitkin pitkää kapeaa tummaa käytävää. Keltaiset sähkövalaisimet ilman mitään suojusta vilkkuivat katossa. Kovan television äänet, miehen huudot ja kahden naisen tappelu ja huuto kuului huoneista käytävälle.
Viimeinkin käytävän lopusta löysimme vessan. Avustajani avasi oven, ja voimakas löyhkä iski meitä kasvoihin. Se virtsan, ulosteiden ja oksennuksen haju olisi saanut kenet tahansa yökkimään. Näytti siltä, että wc: tä ei oltu puhdistettu pariin vuosikymmeneen.
Minulla oli niin hirveä hätä, että en voinut edes harkita toisen paikan etsimistä. Joten, keuhkot täyteen ilma ja ei kun sisään. Ensin peitimme istuimen kaksinkertaisesti wc-paperilla. Äiti ja avustaja tekivät kaiken huolellisesti, mutta niin nopeasti kuin mahdollista, jotta pääsisimme sieltä nopeasti ulos. Päästyämme sieltä ulos, menimme välittömästi ostamaan käsien desinfiointiainetta.
Se vessareissu oli niin traumaattinen kokemus, että toivon, että unohdan sen.
Kati
Get Kati’s autobiography; “Living Underwater”
(Kati & Henning van der Hoeven)
Dear Kati,
After reading this I am appalled that you had to go through this experience just to do nature’s relief. How brave you had to be! I am not wheelchair dependent and at 71, could I have even walked in there? No, I think not. This is just another example of how unprepared cities, states, countries that are not hospitable to those in wheelchairs. It’s odd to me that countries want tourism but are not equipped to receive all kinds of them.
Thank you for sharing your story. I was upset on your behalf.
I do hope Henning can use his magical powers to make you laugh someday at this, for laughter is the best medicine one can have in harsh times.
God bless you on your travels in life and many many more.
With sincere regards, Maya in Rainier, WA, USA