Locked-in – matkustaja

(Katin pyörätuolimatkailun kertomuksia)

Majoitusta etsimässä

(klikkaa tästä audio versioon)

Etsiessä yöpymispaikkoja matkan ajaksi kannattaa muutamiin asioihin kiinnittää tarkkaa huomiota. Esteettömyys on tietysti numero yksi. Jotkut hotellit mainostavat itseään esteettömiksi, mutta ne ovat kaukana siitä. Hissit ovat liian pieniä, käytävät ja oviaukot ovat liian kapeita tai sitten on portaita. Kaikki ominaisuudet, jotka eivät käy sitten tippaakaan jollekin, joka ei voi liikkua lainkaan.

Rakastan vanhoja hotelleja, mutta juuri ne hotellit ovat sellaisia, joissa on tällaisia ongelmia. Yleensä minun on vain tyydyttävä persoonattomiin nykyaikaisiin rakennuksiin, jotka on tehty esteettömiksi. Tällaisten paikkojen löytäminen ei ole kovin vaikeaa. Niitä on paljon. Ainoa ongelma on, että nämä hotellit eivät ole niitä halvimpia. Hinta on ratkaiseva tekijä, koska meidän on maksettava kahdesta huoneesta. Meidän on maksettava itse avustajien matkakulut ja majoitukset.

On lähestulkoon mahdotonta löytää budjettiystävällistä, esteetöntä hotellia kauniilla ja keskeisellä paikalla. Kompromisseja saa tehdä aika paljon, että pääsee edes nauttimaan koko matkasta.

Pari vuotta sitten varasimme matkan syntymäpäiväkseni. Satuin löytämään viehättävän vanhan hotellin, missä oli kauniisti sisustetut huoneet. Heidän mainoksensa sanoi, että hotelli on esteetön. Lähetin kuitenkin vielä sähköpostia tarkistaakseni oliko asia todella niin kuin he sanoivat. He vastasivat, että heillä on ramppi sisäänkäynnissä ja että heidän hissinsä oli riittävän leveä, jotta pyörätuoli mahtuu sisälle.

Saapuessamme lentokentälle meidän piti odottaa puoli tuntia invataksia. Se oli vanha valkoinen pakettiauto, mutta tällä kertaa siinä oli ramppi ja hihnat tuolin kiinnittämiseksi. Taksi vei meidät hotelliin ja jätti meidät hotellin takana olevalle pysäköintipaikalle. Päästyämme ulos taksista katsoimme ylöspäin, missä meitä odotti jyrkkä portaikko, jossa oli ainakin kaksikymmentä askelmaa, mikä johti hotellin sisäänkäyntiin.

Pikkolo sanoi meille, että meidän pitäisi käyttää kellarin ovea, josta voimme mennä hissillä vastaanottoon ja huoneisiin. Hän vei meidät kuudenkymmenen asteen kulmassa olevaan seitsemän askeleen portaikkoon, jossa oli puinen lankku. Aivan liian jyrkkä, että kukaan voi saada pyörätuolia alas kaatumatta. Puhumattakaan, jos olisi yksin pyörätuolilla matkassa. Henning pyysi pikkoloa ottamaan ”rampin” pois, ja hän laski minut askelma kerrallaan alas. Hänen oli pakko viedä minut ylös ja alas tällä samalla tavalla koko loman tässä ihastuttavassa esteettömässä hotellissa.

Se, on mahdotonta, että vammainen voi olla spontaani. Kaikki täytyy suunnitella aina hyvin etukäteen. Emme voi vain mennä minne tahansa. Ensinnäkin meidän täytyy katsoa, onko se turvallinen paikka pyörätuolille, mieluiten ei korkeita kukkuloita lähellä. Vanhat kauniit kaupungit ovat suurimmaksi osaksi liian vaikeita, koska ne ovat täynnä vanhoja mukulakivikatuja. Ne ovat yhtä hirveitä sille tuolissa istujalle kuin sille työntäjälle.

Kati

(Kati & Henning van der Hoeven)