Locked–in – matkustaja
(Katin pyörätuolimatkailun kertomuksia)
Isoisän talo
(Klikkaa tästä kuunnellaksesi blogi)
Olen syntynyt Suomessa, mutta en ole silti koskaan pitänyt kylmästä. Ihmiset täällä Suomessa sanovat; “Ei siellä ole kylmä. Et vain ole pukeutunut oikein.” Minulla on ihan oma sanonta; “pukeudutpa kuinka hyvin tahansa, se ei muuta sitä, että täällä on jäätävän kylmä.”
Lapsena sanoin aina äidilleni, että olen syntynyt väärään maahan. Minun olisin pitänyt syntyä tropiikkiin.
Ennen aivohalvausta en vain pitänyt kylmästä. Halvaantuessani kylmyys vain paheni. Menettäessäni liikuntakykyni minulla olin aina kylmä. Asuminen suomessa ei todellakaan helpottanut asiaa.
Ei ihme, että suosikkikohteeni sijaitsevat tropiikissa. Rakastan paratiisisaaren mielikuvaa; aurinko lämmittämässä kasvojani ja meren ääni korvissani.
Yksi suosikkipaikoistani on Bali, Indonesia.
Yhdellä vierailuistamme Balilla kuulimme kuuluisasta balilaisesta parantajasta. Hän oli niin kuuluisa, että jopa Discovery-kanava teki hänestä dokumentin. He kutsuivat häntä “isoisäksi”, ja sanottiin, että hänen parantava hieronta teki ihmeitä.
Lääkärit sanoivat, että pysyisin Locked-in – tapauksena koko loppuikäni. En kuitenkaan luopunut toivosta. Minun täytyi koittaa, mitä “isoisän parantavat kädet” tekisivät minulle.
Arvostettu parantaja asui neljän tunnin ajomatkan päässä vuorilla, minne ajettiin tiheän viidakon läpi. Sitä maastoreittiä en kyllä ikinä unohda. Ajoimme paksun viidakon läpi, ja tuntui, kuin olisimme keskellä – ei mitään. Ajaessamme kuului kaikenlaisia eläinten ja lintujen ääniä. Näimme puissa jopa pieniä apinoita.
Sitten aloimme nousta kapeaa mutaista serpentiinitietä pilvien läpi. Auton moottori huusi niin kovaa, ettei kuullut omia ajatuksia. Auton kiemurtelu sai minut niin huonovointiseksi, että melkein oksensin. Pilvien hälvetessä löysimme itsemme tulivuorelta.
Kuljettaja pysähtyi keskellä viidakkoa, ja sanoi: “olemme perillä.” Hän tööttäsi ja hetken päästä ilmestyi viidakosta ihmisen ääriviivat. Se oli “isoisä”. Pieni ja laiha 60-vuotias mies, joka ei osannut sanaakaan englantia. Hänen talonsa oli hyvin syvällä laaksossa, minne johti vain pieni polku. Katsoimme toisiamme ajatellen, että pyörätuolia ei saisi millään ilveellä tuonne rotkoon.
Isoisän oppipoika, kuka opasti meitä, selitti tämän parantajalle. Hän vastasi välittömästi; “ei ongelmaa.” Pieni mies oli uskomattoman vahva. Hän otti minut käsivarsilleen ja kantoi minut sylissään alas. Kukaan ei uskonut silmiään.
Isoisän tunnin mittainen hieronta oli voimakasta ja tuskallista, mutta sen kivun arvoista. Ihmeparannusta ei tapahtunut, mutta sen jälkeen tuntui niin uskomattomaalle, että palasin isoisän luo vielä monta kertaa ennen kuin palasin Suomeen.
Kati
Get Kati’s autobiography; “Living Underwater”
(Kati & Henning van der Hoeven)
Ihania muistoja, eipä noitakaan olisi jos et niin rohkeesti lähtisi joka paikkaan,
Muistatko kun se isoisä kiipesi vielä lopuksi tosi korkeeseen puuhun hakemaan sulle avokaadoja
mukaan hotellille 🙂