Locked-in – matkustaja

(Katin pyörätuolimatkailun kertomuksia)

Allasnautinto

(Klikkaa tästä kuunnellaksesi blogi)

Uiminen on suosikkiterapiani, koska yleensä ruumiini tuntuu raskaalta, mutta vedessä tunnen olevani painoton.

Terapiakeskuksen uima-altaalla ei ole luiskaa, vaan tuoli pienellä nosturilla. Altaan vieressä terapeutti asettaa ensin kelluvan juoksuvyön vyötäröni ympärille. Sitten minut siirretään pyörätuolistani uima-altaan tuoliin ja sitten minut lasketaan uima-altaaseen.

Altaassa terapeutti pitää minua harteista ja uin selällään potkien eteenpäin. Uin näin noin tunnin. Uinnin jälkeen teemme vielä venyttelyharjoituksia, ja sitten terapeutti laittaa minut seisomaan, jotta voin hieman kävellä varpaillani kuin ballerina konsanaan.

Ollessani turvallisesti taas suihkutuolissani, menen saunaan noin kahdeksikymmeneksi minuutiksi. Sitten vielä suihkuun.

Rakastan uima-allaspäiviä. Ne ovat todellinen ilo.

Oli maaliskuu ja vielä kylmä Suomessa, kun menimme Thaimaahan yli 30 asteeseen kosteaan säähän. Rakastan lämpöä, mutta kosteus teki minusta kiukkuisen ja voimattoman.

Olimme joka päivä muutaman tunnin ajan hotellin suuren uima-altaan ääressä, jotta sain hierontaa. Minulla oli joka päivä sama hieroja, ja meistä tuli kuin ystäviä. Hän pyysi adoptoimaan hänet (hän ​​oli 27-vuotias ja saanut lapsen) ja viedä hänet suomeen kanssani.

Uima-allas oli kuin ranta- ei askelia, vaan tasainen kaltevuus. Pyörätuolilla oli helppo mennä altaaseen ja nostaa minut altaan lattialle, jotta pystyin olemaan virkistävässä vedessä. Yleensä me istuimme uima-altaan matalan pään luona, ja ajoittain kävin istumassa uima-altaassa.

Yhtenä päivänä jäimme syystä tai toisesta uima-altaan puolelle, joka oli lähempänä huonettamme (syvä pää). Oli paahtavan kuumaa, ja sanoin äidille, että haluan mennä heti uima-altaaseen.

Äiti yritti sanoa, että meidän pitäisi mennä toiseen päähän kuten aina, mutta olin itsepäinen. Se ei edes käynyt mielessäni, kuinka vaarallista se voi olla.

Äitin ei auttanut kuin tehdä niin kuin sanoin. Hän laski minut istumaan altaan reunalle jalat roikkuen vedessä. Sitten äiti hyppäsi uima-altaaseen, kun avustajani piti minua harteista. Emme edes olleet varovaisia ​​laskien minua hitaasti veteen, vaan putosin täydellä voimalla äidin käsivarsille.

Äiti sai minut kiinni, mutta olin liian raskas. Se vaati kaikki hänen voimat ja uima-taidon pysyäksemme pinnalla. Hän huusi apua, mutta kukaan ei reagoinut. Luulen, että he luulivat, että pelleilemme. En tiedä miksi, edes avustajani ei tullut auttamaan.

Jumalan kiitos, että äiti on erinomainen uimari. Hän laittoi toisen kätensä kaulani ja rintaani ympärille ja veti minua uiden toisella kädellä matalaan päähän. Äiti oli henkihieverissä saavuttaessaan matalan. Makasimme selät vasten kaltevaa pohjaa. Tapahtuma järkytti meitä. ”Ei yhtä sanaa isälle!” äiti huokaisi.

Kati

Get Kati’s autobiography; “Living Underwater”

(Kati & Henning van der Hoeven)