Locked-in matkaaja

(Katin pyörätuolimatkailun kertomuksia)

Pyörätuolimatkailu

(Klikkaa tästä audioblogiin)

Pyörätuolilla matkustaminen ei ole mahdotonta tai edes niin vaikeaa (kuten monet ajattelevat.) No, se ei ole täysin totta. Meille, jotka asumme maailman modernissa teollisuusosassa, se on. Vähemmän kehittyneissä maissa asuville ihmisille se on vaikeaa. Ei vain taloudellisesti. Infrastruktuuria ei ole suunniteltu esteettömäksi.

Kehittyneissä maissa on nykyään melko helppo matkustaa pyörätuolissa. Vammaisilla on jopa mahdollisuus valita haluamansa kuljetusmuoto. Pyörätuolille olevien taksien lisäksi on myös busseja ja junia rampeilla, missä pyörätuolille tarkoitetut paikat.

Vähemmän kehittyneissä maissa pyörätuolin käyttäjille tarjotut palvelut ovat hyvin niukat, tai niitä ei ole olemassa.

On paikkoja (maita, kaupunkeja), joissa monet taksit ovat pyörätuoliystävällisiä. Toiset ovat erikoistuneita pyörätuolitakseja. On myös paikkoja, joissa voit käyttää vain tavallista taksia.

Sama juttu linja-autojen ja junien osalta. Joissakin paikoissa on nykyaikaisempia busseja ja junia, joissa luiskat tulevat esiin yksinkertaisesti painamalla painiketta. Niin yksinkertaista ja helppoa.

Joissakin paikoissa heillä on erityinen henkilökunta, joka tuo ramppeja ja vie sisään ja ulos. Se tuntuu enemmän vastukselta. Varsinkin junissa, joissa ei voi olla hieman stressaamatta, että : ” muistaakohan henkilökunta varmasti tulla nostamaan minut sisään ja ulos oikealla asemalla.” Sitten muistat ne, ketkä ovat onnellisia, jos he voivat matkustaa edes rahtiosassa tai saada ylipäänsä jonkun, joka voi viedä heidät kyytiin.

Matkustaessasi pyörätuolissa ulkomaille, tulee aina asennoitua kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin positiivisella asenteella. Yksi tapa tehdä näin on, että etsiessä matkoja et ajattele niitä sopivina ja epämukavina, vaan ylellisinä tai seikkailuina.

Pari vuotta sitten matkustimme Sri Lankaan, Colomboon, missä olin malli muotinäytöksessä. Arvasimme alusta alkaen, että se tulisi todennäköisesti olemaan seikkailuntäyteinen matka. Emme olleet yllättyneitä saapuessamme, että pyörätuolille sopivaa taksia ei ollut. Henning tiesi heti, että hänen täytyisi nostaa minua taksiin ja pois koko loppumatkan.

Useimmilla pääkaduilla oli jalkakäytäviä, joissa oli mahdollista työntää pyörätuoli. Toisilla taas ei. Takareiteillä ei ollut lainkaan jalkakäytäviä. Joten, teimme aivan kuten paikalliset; kun mahdollista, käytimme jalkakäytävää. Kun ei, kävelimme kaduilla.

Muotinäytöksen jälkeisenä päivänä oli järjestetty kiertoajelu. Taksit tulivat noutamaan meidät, ja ne olivat kaikki minibusseja, eikä tavallisia henkilöautoja. Pakettiautot ovat liian korkeita, jotta minut voisi nostaa niihin, ja niin olivat myös nämä bussit.

Henningillä on aivan yhtä seikkailunhaluinen asenne kuin minulla ja Henning sanoi; ”Emme missään tapauksessa jää tästä pois. Me teemme tämän”.

Ensin hän nosti minut auton lattialle, sitten hän tuli sisään ja nosti minut istuimelle. Sitten Henning veti minut penkin keskelle ja istui minun viereen. Avustajani Jovy istui minun toiselle puolelle etten tippuisi.

Pyörätuolissa matkustaminen on jo oma seikkailunsa. Siinä on omat temppunsa ja niksinsä, mutta siinä ei mitään , mitä ei voisi oppia. Se on ehdottomasti sen arvoista, sillä se muistuttaa siitä, että olet elossa.

Kati

(Kati & Henning van der Hoeven)