Läpimurto

19.09.2013

Ei kaikki, mikä kiiltää ole kultaa. Tosiasia on, että sinun ei tarvitse olla kultaa. Kulta on vain symboli. Ja ihminen on niin paljon enemmän kuin vain symboli.

Ulkoiset voitot huomataan, mutta me kaikki tiedämme (tai ainakin meidän kaikkien pitäisi tietää), että suurimmat ja tärkeimmät taistelut käydään syvällä sisällämme.

On syksy 1994, Los Angeles, Kalifornia. Asuin parasta aikaa elämässäni, lapsuuteni unelmaa olla ammattimalli.  Herra yksin tietää mistä sain hullun idean yrittää tulla malliksi, mutta siellä sitä silti oltiin toisella puolella maailmaa, Enkelten kaupungissa tapaillen kuuluisuuksia kuin he olisivat tavallisia ihmisiä. Työskentelin suurille kansainvälisille kampanjoille, olin musiikkivideoissa, tein muotinäytöksiä, you name it. Hullun hektistä aikaa, mutta silti niin ihanaa, että hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Jouluksi 1994 iso suomalainen yritys buukkasi minut töihin. Minun ei tarvinnut edes koe- esiintyä siihen. He halusivat minut eikä ketään muuta. Ajoitus oli täydellinen, koska voisin käyttää tämän mahdollisuuden ja viettää joulun ja uudenvuoden suomessa perheeni ja ystävien kanssa.

Noin kahdeksalta illalla tammikuun 10. päivä olimme katsomassa televisiota äitini kanssa ja yhtäkkiä aloin tuntea oloni oudoksi aivan kuin olisin humalassa. Äiti vei minut välittömästi lähimpään terveyskeskukseen, sieltä ensiapuun. Tunnit kuluivat odottaessamme hoitoon pääsyä. Kuusi tuntia myöhemmin olin sitten täysin halvaantunut. Sain siis aivohalvauksen omalla sohvalla enkä mitenkään leikkien elämälläni kuten moni. Elämäni teki täyskäännöksen.

Halvaantuneeksi diagnosoitu, kenellä kaupan päälisenä vielä Locked in-syndrooma. Helsingissä olleen kuuden kuukauden kuntoutuksen jälkeen päädyin asumaan jälleen vanhempien luokse avuttomana kuin pieni vauva. Täysin riippuvaisena heistä. En ollut kuvitellut ihan sellaista tulevaisuutta. Masennus syveni. Vaikeat ajat olivat edessä, mutta silti en ottanut ainoatakaan masennuslääkettä. Ajattelin, että joutuisin kohtaamaan tilanteen ennemmin tai myöhemmin, joten parempi heti eikä viidestoista päivä.

Olen saavuttanut täydellisen hyväksynnän tilan tässä matkan varrella. En osaa sanoa tarkalleen milloin. Olen luultavasti vain kasvanut siihen. Ymmärsin, että nämä kortit minulle on jaettu, joten paras ottaa siitä kaikki irti.

Nyt kahdeksantoista vuotta myöhemmin menin naimisiin ihanan miehen kanssa (niin epätodelliselta kuin se saattaa kuulostaa!). On kaunis aurinkoinen talvipakkaspäivä täynnä kiillettä. Lumesta ja silmistämme!

Nimeni on Kati van der Hoeven (Lepistö). Fyysisesti olen lukittu, mutta minun sieluni kohoaa kuin taivaanlintu.

 

Kommentit (2)

  1. daniel p siegel 12.10.2013 01:13

    terve!
    nice to see you, friend to Irina.

    daniel.

  2. Reija Lummemäki 26.04.2014 19:05

    Hei,
    Satuin eilen iltalehteä lukiessani huomaamaan, että sinut oltiin palkittu nuorkauppakamarin toimesta. Paljon onnea siitä!
    Tämän kaiken lisäksi niin sanotusti “eksyin” blogiisi. Olin kuullut sinusta aikaisemmin, mutta eilen luin blogisi yhdeltä istumalta sekä kyyneleiltä ja maha kippurassa kikatukselta en voinut välttyä. Mieheni luuli jo minun tulleen hulluksi..
    Lainasin kirjasi samalla istumalta ja se tuossa hyllyssä odottaa lukijaansa.
    Olen itse liikuntavammainen 29-vuotias nainen, joka kamppailee myös tätä ns. normia vastaan. Minulla on myös terve aviomies ja yhteistä taivalta on jo 13-vuotta takana.
    Haluan päättää mitä itse teen elämälläni tai mitä vaatteita käytän. En myöskään pelkää toteuttaa unelmiani vaikka olen syntymästäni asti ollut liikuntavammainen.
    Löysin jotain itseäni blogistasi ja sain siitä taas potkua jatkaa valitsemallani tiellä.
    Olen siis nyt ollut avustamassa televisiossa ja haaveenani on ollutkin se koko elämäni. Nyt vasta lähes 30-vuotiaana uskallan lähteä toteuttamaan itseäni.
    En ole ikinä vammaani pelännyt tai hävennyt, mutta blogistasi sain itse voimaa tuoda omaa minääni enemmän esille ja jaksaa arjessa.
    Ihailen ja kunnioitan elämänasennettasi.
    Toivottavasti sinusta kuullaan vielä enemmän 🙂
    ps. Minullekaan avustaja ei ole mikään väline vaan kanssaihminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Galleria:

Katso kaikki

  •  

    19022075_10203422944889580_1242962128_n 0a14 20190825_225755 img_0691