Kehoni toimii moitteettomasti. Ainakin pitäisi. En voi olla varma, koska en ole käyttänyt sitä kahteenkymmeneen vuoteen. Mikä en vain pysty päättämään, että nyt koko kroppa toimintaan.

En käy terapiassa sen takia, että paranisin (tähän ei ole parannuskeinoa), se vain auttaa minua pysymään fyysisesti terveenä. Tietenkin yritän parhaani joka kerta, että saisin tämän kehon pysymään paremmassa kunnossa, koska se taas auttaa jokapäiväisessä elämässäni, mutta paraneminen ei ole päämäärä elämässäni.

Vastoin uskomuksia, en ole sairas fyysisesti. Fyysiset ongelmani johtuvat vain siitä, että olen halvaantunut. Minulla on terve kroppa, joka toimii hyvin. Sisäelimet toimivat hyvin, lihakset, raajani, niveleni. Tämä tilanne ainoastaan aiheuttaa kipuja.

Lihakseni ovat tuskin koskaan täysin rentoina. Pyörätuolissa istuessani ne ovat jollain asteella rennot, mutta ne saattavat yhtäkkiä toimia tahattomasti. Jalat ojentuvat, kädet kramppaavat puristaen sormet nyrkkiin niin, että kynnet pureutuvat lihaan. Mistä lienee syystä päätin luopua pitkistä kynsistä.

Spastisuuden vuoksi (lihakset aina jännittyneenä) jouduin käymään nilkkaleikkauksessa, että nilkat taipuisivat jälleen normaalisti. Olin kuin ballerina konsanaan; aina varpaillani. Oikea nilkka leikattiin jo pari kuukautta halvauksesta. Vasen operoitiin vasta muutama vuosi sitten. Se olikin sitten melkoinen painajainen. Minut nimittäin melkein leikattiin ilman puudutusta! Jollain ihmeen kaupalla sain siinä leikkauspöydällä tavattua tuntemattomalle hoitajalle, että kyllä minä tunnen, vaikka olen halvaantunut! Tuota hoitajaa olen kyllä ajatellut monesti NIIN kiitollisena.

Leikkauksessa nilkan takaosa avattiin ja akillesjännettä pidennettiin. Useat naiset kärsivät tästä samasta, jos he käyttävät aina korkokantakenkiä.

Minusta on erittäin mielenkiintoista, miten keho voi muuttua niin rajusti niin lyhyessä ajassa. Kuvittele, mihin aivosi oikein pystyvät, jos ne eräänä päivänä pystyvät päättämään, että tehdäänpäs tytön elämästä vähän haastavampaa, joten pysykääpäs lihakset kellon ympäri jännitystilassa. Aika uskomatonta.

Kroppani pahin vihollinen on kylmyys, mikä satuttaa ja saa kehon toimimaan mielivaltaisesti. Kylmyys ei kirjaimellisesti koske, vaan oloni on erittäin epämukava. Se saa lihakset käyttäytymään niin oudosti, että se on vääntänyt selkärankani virheasentoon. Minua oikeasti pelottaa, missä kunnossa selkärankani on vuosien kuluttua! Olen huomannut suuren muutoksen huonompaan selkärangassa tänä kesänä. Tämä suomen epätavallisen kylmä kesä todella teki hallaa. Jumpparit suosittelivat jo monta vuotta sitten, että minun pitäisi käyttää päivittäin korsettia huomattuaan muutokset selässäni. Silloin tällöin käytän kyllä korsettia, mutta en läheskään tarpeeksi usein.

Ainoa todellinen kipu, on päivittäinen lonkkakipuni. Sain sen kymmenen vuotta sitten ratsastusterapiasta, minkä valitettavasti jouduin lopettamaan kyseisestä syystä.

Olen kokeillut monia erilaisia hoitoja. Yksikään niistä ei ole johtanut pitkäaikaiseen ratkaisuun.

Nykyisin minulla ovat vain ihan perusterapiat käytössä. Fysioterapiaa minulla on kahdesti viikossa kotona. Enimmäkseen se on vain venyttelyä, mutta on suunnattoman tärkeää pitää jäsenet joustavina. Ilman sitä liikeradat pienenesivät ja kohta ei pystyisi pesemään edes kainaloita.

Minulla on myös allasterapiaa kahdesti viikossa. Uinti on ainoa terapia, missä todella liikun ja pystyn polttamaan kaloreita, joten otan siitä kaiken irti. Suosittelen uintia ihan kaikille, liikuntarajotteinen tai ei. Uiminen on erittäin hyvää liikuntaa terveydestä, iästä sekä painosta huolimatta.

Minun allasterapia kestää kokonaisen tunnin. Kerran viikossa seison myös seisomatelineessä neljäkymmentä minuuttia. Pystyasento tekee erittäin hyvää minun verenkierrolle, luille, ja monelle muulle. Minun pitäisi seistä joka päivä, mutta minulla ei ole siihen yksinkertaisesti aikaa (ihan tavalliset asiat vievät minulta paljon enemmän aikaa).

Näiden hoitojen välillä minulla pitäisi sitten myös olla aikaa minun omaan elämään! Mitä hyötyä on omata elämä, jos sitä ei elä? Minulla on yleensä allas- sekä fysioterapia samana päivänä, että saan vähän enemmän aikaa.

Lääkärien mukaan olen vähän outo tapaus, enkä toimi kuten pitäisi. En koskaan toivu tästä, mutta olen erittäin paljon paremmassa kunnossa, mitä lääkärit ennustivat. On normaalia, että henkilöt, ketkä ovat kuntoutumassa halvauksen kourista, ottavat välillä takapakkia tai pysyvät paikallaan. Olen hyvin ylpeä siitä, että en ole koskaan näiden vuosien aikana taantunut.

Kati