Julkaistu Potilaan lääkärilehdessä 27.7.2015

Sairauden kohdatessa, jopa kaikkein rakastavimmat ihmiset maailmassa saattavat järkyttyä omasta käytöksestään. Sairaus ei aina tuo esiin ihmisten parhaita puolia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että erityisesti miehillä on vaikeuksia pitää lupauksensa pysyä yhdessä niin sairaudessa kuin terveydessä.

Kuntoutuksessa minulle kerrottiin, että kumppanin vammautuessa yhdeksänkymmentä prosenttia miehistä jättää/ eroaa naisesta ja viisikymmentä prosenttia naisista tekee saman. Kai he yrittivät varoittaa minua tulevasta kohteliaasti tai jotain.

Lienee tarpeetonta sanoa etten ollut osa sitä kymmentä prosenttia, keillä oli kumppani, kuka pystyi käsittelemään kyseisen tilanteen. Minun tilanne oli erilainen. Onneksi emme olleet naimisissa, joten mitään lupauksia ei oltu vielä tehty. Oikeastaan meidän suhde oli jäillä jo ennen halvaantumistani ja olin ajatellut jo useita kuukausia suhteen lopettamista.

Miten meidän uskomattomat aivot toimivat, saattaakin tehdä tilanteesta huomattavasti vaikeamman. Jossain tai jokaisessa tilanteessa elämässä, se voi johtaa ei niin onnelliseen lopputulokseen.

Meidän pitäisi ymmärtää, että ei se itse tilanne aiheuta paniikkia, vaan ajatukset pahimmasta mahdollisesta tilanteesta, mitä se voi aiheuttaa.

Ajatellaanpas esimerkiksi henkilöä, kuka on tuomittu pitkään vankeusrangaistukseen. Hänen pahin vihollisensa eivät ole seinät, mitkä ympäröivät häntä, vaan se, pystyykö hän elämään vapaudessa ajattelematta niitä seiniä.

Hyvin usein asiat eivät ole lainkaan niin huonosti, mitä kuvittelemme. Tapahtuma hetkellä meillä on taipumus nähdä ne pahimpina, mitä voisi koskaan olla. Ei vain henkilölle, kuka on tapahtuneen keskipisteenä, mutta myös kaikille niille, ketkä ovat hänen läheisiä sekä ystäviä.

Henkilö, kuka sairastuu vakavasti tai vammautuu, ei ole ainut henkilö, kuka kärsii tilanteesta. Se vaikuttaa ihan kaikkiin hänen ympärillään. Toiset kohtaavat tilanteen voittajana ja toiset laittavat pään puskaan tai juoksevat karkuun, mikä on kyllä ihan normaalia ihmisen käyttäytymistä.

Traumaattisessa tilanteessa on hyvin yleistä tuntea, että sitä taistelee ihan yksin tuulimyllyjä vastaan. Mehän olemme kaikki elämämme kesipiste. Ääni päämme sisällä huutaa; miksi tämä tapahtuu MINULLE, MINUN elämä on pilalla, MINUN unelmat eivät voi koskaan toteutua, EN tule enää koskaan olemaan onnellinen.

Meillä on taipumus alkaa uskoa, että se olisi totuus, mutta niin ei ole. Tämä ääni, joka huutaa sisälläsi, on itsesäälin ääni ja sitä ei todellakaan pitäisi kuunnella. Sinun pitäisi kuunnella sitä järjen ääntä, mikä sanoo, että tämä ei tapahtunut vain sinulle, vaan myös läheisillesi. Luullessamme olevamme yksin emme sitä kuitenkaan ole. Elämäsi ei ole suinkaan pilalla. Siitä tuli vain hiukan haastavampaa ja arvokkaampaa. Unelmasikin toteutuvat. Sinun pitää alkaa vain unelmoida entistä suuremmin. Tulet saavuttamaan onnellisuuden entistä korkeamman tason, mitä koskaan olet kokenut.

Sillä trauman hetkellä ja, kun masennus on pahimmillaan, on vaikea ajatella näin. Ajatukset ja tunteet ovat kuin sota-alueella; kukin taistelee omia vastoinkäymisiä. Sellaisina hetkinä emme tarvitse ylimääräistä painoa hartioilla. Ne vain vetävät meitä takaisin pohjamutiin.

Sen aikainen poikaystäväni ei osannut käsitellä tilannetta, mutta hän ei kääntänyt selkäänsä minulle. Se olin siis minä, kuka joutui vielä lopettamaan suhteen. Edessäni oli suunnaton urakka ja matka halvaukseni kanssa. Halutessani selviytyä menestyjänä, mikään ylimääräinen painolasti ei saisi olla hartioillani.

Nykyään sateenkaaria on vähän joka puolella. Niin olisi pitänyt olla ihan aina. Ihan jokaisen ihmisen pitäisi saada olla sen ihmisen kanssa kuin haluaa. Toivottavasti tämä sateenkaari ei kosketa vain yhtä vähemmistöryhmää, vaan kaikkia. Loppujen lopuksi me kaikki kuulumme yhteen jos toiseen vähemmistöryhmään.

Lupauksia on helppo tehdä, mutta vaikea pitää. Ne särkyvät helposti. Muista, että rakkaus on suhteen siemen. Sen menestykselle ja kukoistukselle tarvitset paljon, paljon enemmän kuin vain rakkautta!

Kati