On uskomatonta, miten koiran sielu voi ryömiä salakavalasti sydämeen aivan huomaamatta. Koirat hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet, he eivät tuomitse eivätkä kanna kaunaa. Koirani Happy ei ole vain lemmikki. Hän on paljon enemmän kuin vain koira, hän on osa minua., Sanomalla häntä parhaaksi ystäväkseni olisi vähättelyä.

Itse asiassa ainoa tapa määritellä häntä on kutsua häntä enkelikseni, koska se hän todella on, sielu tehty puhtaasti rakkaudesta. Happy on enkeli ilman siipiä, joka aina saa hymyn kasvoilleni. Se ei ole ihme, että hänen nimensä on onnellinen, koska hän tuo onnellisuutta minne tahansa hän menee.

Muistan vielä sen päivän kuin eilisen, jona sain Happyn. Se oli toukokuussa 2007, asuin Aruballa ja silloinen sulhaseni osti Happyn minulle syyllisyyden tunnoissaan, koska ei viettänyt tarpeeksi aikaa kanssani. Hän ei koskaan kysynyt minulta, haluaisinko edes koiran. Tietenkin halusin, mutta hän vain meni ja osti Happyn. Voitte kuvitella yllätykseni, kun yhtäkkiä edessäni oli valkoinen pitkäkarvainen sekarotuinen koira (Cockerspanieli, terrieri, villakoira ties mitä muuta) täynnä täitä ja punkkeja. Minun on tunnustettava, se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Happy oli noin neljä kuukautta vanha, kun sain hänet paikallisesta eläintalosta, jonne hänet edellisen omistajan toimesta oli jätetty. Elämänlaatu, minkä he pystyivät tarjoamaan eläimille, oli hyvin alhainen. Häkit, joissa eläimiä pidettiin, olivat kanaverkkoa ja kussakin häkissä oli kanoja, kissoja, koiria tai vuohia. Heillä ei ollut tarpeeksi tilaa ja joissakin näistä häkeissä oli neljä viiva kuusi eläintä. Se ei todellakaan ollut paras paikka hyvään elämään ja ei ole ihme, että Happyllä oli sydän matoja. Ne madot kietovat itsensä koiran sydämen ympärille ja tappavat koiran hitaasti. Minun täytyi viedä Happy eläinlääkäriin melkein joka päivä lähes kuukauden, jotta hän parani.

Ihan ensimmäiseksi vein Happyn perusteelliseen pesuun ja trimmaukseen(hän oli tuskin tunnistettavissa tämän jälkeen). Tämä jatkui muutaman viikon ennen kuin olimme päässeet eroon kaikista täistä ja suuremmasta osaa punkeista. On mahdotonta pitää koira 100 % punkittomana, kun asuimme niin lämpimässä paikassa, koska niitä vain on kaikkialla.

Ensimmäisten viikkojen aikana huomasi, että hänen edellinen omistajansa oli pahoinpidellyt Happya. Happy pelkäsi miehiä ja joka kerta, kun avustajalla oli jotain kädessä, hän sai paniikkikohtauksen ja juoksi karkuun peloissaan. Meni hetki ennen kuin hänellä kasvoi luottamus hänen uuteen kotiinsa. Meidän ei tarvinnut opettaa Happylle mitään. Hän näytti ymmärtävän tilanteen jossa olin ja hän ymmärsi roolinsa ​​elämässäni. Pyörätuolista tuli hänen pyhäkkönsä. Sen alle Happy meni ja menee edelleen, kun hän tuntee olonsa vähänkin epävarmaksi. Paikka, jossa hän voi tuntea olevansa suojassa ja turvalliseksi, joka on itse asiassa melko huvittavaa, koska minun on mahdotonta puolustaa häntä fyysisesti.

Päättäessäni muuttaa takaisin Suomeen yksi tärkein asia minulle oli ottaa hänet minun mukaan. En mitenkään olisi voinut jättää Happya! Hänestä oli tullut iso osa elämääni ja hän tulisi pysymään sellaisena. Kärsin vielä kuukauden lisää sitä narsistista käytöstä, että sain kaikki Happyn rokotukset kuntoon ja Happy voisi olla ikuisesti elämässäni.

Saavuimme Suomeen marraskuussa 2008. Tuona vuonna satoi lumi aikaisin ja marraskuuhun mennessä kaikki oli jo lumen peitossa. Kun pääsimme kotiin, hän hyppäsi ulos autosta ja lähti juoksemaan ympäriinsä lumessa, hän näytti rakastavan sitä. Aivan kuin hän olisi tiennyt, että tämä uusi outo ja kylmä paikka oli hänen uusi kotinsa. Äitini ja isäni ovat pohjimmiltaan kissa ihmisiä, he eivät ole koskaan välittäneet paljon koirista, mutta kesti vain hetken kun Happy valloitti heidän sydämensä. Vanhemmillani oli kaksi kissaa, Eetu ja Dusty, mutta kissat eivät ole vieraita Happylle. Kerran Aruballa hän löysi muutaman viikon vanhan kissanpennun puutarhasta, ja äidin vaistot nousivat välittömästi pintaan. Hän otti pennun suuhun, toi sen sisälle ja alkoi hoitamaan kuin omaa pentua. Hän nukkui kissanpentu käärittynä tassujen väliin lähelle rintaa. Hän vei pentua kaikkialle minne itse meni ja antoi pennun imeä hänen nisiä, vaikka hänellä ei ollut maitoa annettavaksi.

Henning rakastaa eläimiä ja on koira ihminen henkeen ja vereen. Ei ihme, että he tulevat toimeen niin hyvin Happyn kanssa nykyään. Happy ei ole vain minun koirani enää, vaan meidän molempien. Oikeastaan ​​minun pitäisi sanoa, että hän on osa perhettä. Ikään kuin tyttäremme. Hän nukkuu meidän sängyssä yöllä, suurimman osan yöstä minun vieressäni. Hänellä on tapana mennä nukkumaan Henning viereen aamulla. Emme tiedä miksi, mutta eiköhän hänellä on syynsä.

Hän sai nimen Happy, koska hän oli aina niin onnellinen, vaikka olikin niin sairas. Hän on aivan yhtä iloinen ja positiivinen kuin me, joten voi sanoa, että hän on täydellinen koira minulle. Meillä ei ole koskaan ollut mitään ongelmia hänen kanssaan, edes kun hän oli pieni. Eikä meidän koskaan ole tarvinnut opettaa hänelle mitään. Hän näytti ymmärtävän kaiken. Voit antaa hänelle käskyn ja hän tietään, mitä tarkoitat, vaikka emme ole opettaneet hänelle sitä. Hän voi olla oma itsensä koko ajan, mutta kun hän on seurassani hän tietää, että hänen on oltava varovainen ja rento. Mitä tahansa voi tapahtua, kun hän istuu sylissäni ja hän ei liiku tai päästä minkäänlaista ääntä. Hän vain istuu paikallaan ja pitää kaikkea silmällä.

Happy ei ole avustajakoira, eikä koskaan ole siihen koulutettukaan. Hän vain ymmärtää tilanteen ja sopeutuu siihen. Hän antaa meille niin paljon vain olemalla itsensä, kun jakaa elämänsä kanssamme. Hän on paljon enemmän kuin määritelmä; ihmisen paras ystävä.

Minun ex aiheutti minulle niin paljon tuskaa, enemmän kuin voitte kuvitella. Hän myös antoi minulle yhden suurimmista lahjoista elämässäni (paljon enemmän kuin hän voi kuvitella); Happyn.

Koira (lemmikit yleensä) voi merkitä ihmisen elämässä niin paljon. Ne eivät ole ihmisiä, ainoa laki, mitä ne noudattavat, on karman laki.  Mitä siis kylvät, sitä myös saat, moninkertaisesti. Antaessasi heille rakkautta he voivat parantaa elämäsi ja vielä erittäin hyvin.

Kati

Artikkeli julkaistu maaliskuussa 2014 Aputassu – lehdessä hieman lyhyemmässä muodossa.