Oli talvi vuonna 1998.

”Mitä tiedät locked-in-syndroomasta”, toimituspäällikkö kysäisi. ”Anteeksi mistä?”

Hänellä oli keltainen muistiinpanolappu kädessään. ”Käpylän kuntoutuskeskuksesta soitettiin ja tarjottiin mielenkiintoiselta kuulostavaa juttuaihetta. Nuori valokuvamallityttö on sairastunut johonkin kauheaan tautiin, ei pysty enää puhumaan eikä liikkumaan. Siitä voisi saada koskettavan jutun.”

Ainekset ainakin kuulostivat hyviltä: nuori kaunis nainen, tuntematon sairaus, traaginen kohtalo. Päätimme tehdä jutun, vaikka Suomen Kuvalehti ei skandaaleja haeskellutkaan. Tässä tuntui kuitenkin olevan aihetta sekä vakavaan että inhimillisesti kiinnostavaan juttuun.

Soitin puheterapeutti Sinikka Söderholmille Käpylän kuntoutuskeskukseen. Hän tunsi potilaansa hyvin ja oli tietysti kysynyt luvan, ennen kuin vinkkasi meille aiheesta. Hän myös tiesi paljon locked-in-syndroomasta, koska oli hiljattain julkaissut työryhmänsä kanssa siitä tutkimusraportin.

Sain Sinikalta perustiedot puhelimessa. Kyseessä oli todella harvinainen ja onneton sattuma nuoren naisen elämässä, aivorungon infarkti. Se oli tuhonnut naisen kyvyn liikkua ja puhua, vaikka hänen aivonsa toimivat muuten kuten ennenkin.

Sinikka kuvaili satuttavasti Kati van der Hoeven (ent.Lepistö) -nimisen tytön kohtaloa:
“hän tuntee ja ajattelee kuten kuka tahansa, mutta ei pysty ilmaisemaan itseään puhumalla”.

– Kati Lepistö & Leeni Peltonen