Locked-in – matkustaja: Matkakumppani

11.07.2019

Locked-in – matkustaja

(Katin pyörätuolimatkailun kertomuksia)

Matkakumppani

(Klikkaa tästä ääniversiota varten)

“Perheen- ja todellisten ystävien arvo” on yksi ensimmäisistä oppitunneista, joita oppii suuren kriisin( vakava sairaus, kuolema jne.) jälkeen. Aivohalvauksen jälkeen sain nähdä, millaisia vanhempani todella ovat; ”isäni vakaa kapteeni, äitini päättäväinen leijona”. He eivät koskaan luovuttaneet minun suhteeni. Huolimatta kaikista lääkäreiden antamista lausunnoista, he veivät minut kotiin ja hoitivat minua, kaksikymmentä vuotiasta vauva, joka ei voinut tehdä mitään ilman apua.

On olemassa aina ystäviä, ketkä pysyvät rinnallasi tapahtuipa mitä tahansa. Toiset häviävät kuin tuhka tuuleen, ei sen takia, että he olisivat ilkeitä, vaan he eivät pysty käsittelemään tilannetta. Siinä ei voi syyttää ketään siitä, että hän ei pysty käsittelemään kyseistä haastava asiaa. Siinä oppii arvostamaan niitä, jotka voivat ja jäävät rinnallesi.

Ensimmäisen pyörätuolimatkani ulkomaille tein ihmisten kanssa, jotka tunsivat minut sekä tilanteeni parhaiten; äitini ja paras ystäväni, Irina. Se oli looginen valinta. He olivat täydellisiä matkakumppaneita. He ovat iloisia ihmisiä, jotka nauttivat elämästä ja matkustamisesta. Sekä äiti että Irina ovat henkisesti vahvoja, mutta kärsivällisiä. Kilttejä ja kohteliaita, mutta ei helposti määräiltävissä, ja tilanne vaatii näitä piirteitä.

Matkailu on aina jossain määrin stressaavaa. Matkustaminen pyörätuolilla tai pyörätuolin kanssa on sitä vielä enemmän. Kuka lähtee mukaasi matkalle täytyy osata hoitaa stressi tilanteet tahdikkaasti.

Invataksit eivät olleet silloin kovin yleisiä. Ei edes Yhdysvalloissa, joka on hyvin pyörätuoliystävällinen maa. Ollessani silloin ja edelleen täysin halvaantunut äitini piti nostaa minut pyörätuolista auton istuimelle ja päinvastoin. Tämä oli hänelle normaalia, koska meillä ei ollut vielä silloin autoa, mihin mahtuu pyörätuoli.

On olemassa tekniikka siirtoon, jonka avulla minut saa nostettua autoon ja ulos autosta. Meiltä kysytäänkin usein haluaisimmeko ison tila-auton, koska he kuvittelevat, että se olisi helpompi. Emme voi ottaa pakettiautoa, koska minut olisi paljon vaikeampaa nostaa niin korkealle. Minut olisi myös vaikea nostaa pois liian matalasta ajoneuvosta.

Saapuessamme kerran erääseen entiseen itä-blokin-maahan, olimme tilanneet invataksin. Meitä odottikin vanha pakettiauto. Se oli vain tavallinen rahtiauto, missä ei ollut hissiä sen enempää kuin ramppia. Isäni ja kuljettaja joutuivat nostamaan minut pakettiauton takaosaan. Autossa ei ollut turvavöitä tai hihnoja, millä sitoa pyörätuoli; liuin vasemmalta oikealle auton takaosassa vanhan kaupungin huonoilla teillä. Molemmat vanhempani joutuivat polvistumaan viereeni pitämään minua putoamasta. Loppuloma ajeltiinkin sitten ihan  normaalilla taksilla.

Vaikka nykyään onkin enemmän ja enemmän pyörätuoliystävällisiä takseja, silti edelleen törmää tilanteisiin, että niitä ei ole lainkaan. On siis tärkeää, että mukanasi on aina henkilöitä, ketkä eivät hätkähdä sellaisia ​​ongelmia tai muita erityispiirteitä, joita saatat kohdata matkalla. Minulle tämä henkilö oli aiemmin äitini, ja nykyään se on mieheni.

Kati

(Kati & Henning van der Hoeven)

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Galleria:

Katso kaikki

  •  

    19022075_10203422944889580_1242962128_n 20190831_161643 49192792_10157050651191029_1596662360100044800_n image42