Katin halvausblogi (8)

19.09.2017

Locked-In -oireyhtymä; aivohalvaukseni jälkipeli

Kotiin paluu oli sekä karvas että makea.

Ennen kotiin paluu toi mieleen vanhat tutut maut ja rakkaat muistot. Tällä kertaa nämä muistot ovat kuitenkin enemmän karvaita kuin makeita, koska ne muistuttavat siitä, kuka olin ja korostavat sitä, etten koskaan enää ole kyseinen henkilö.

Vanhempien taloon piti tehdä muutostöitä. Makuuhuoneet olivat yläkerrassa, eikä minulla ollut mitään mahdollisuutta päästä sinne. Sänky oli laitettava olohuoneeseen, jotta voisin nukkua siellä. Talo, mikä oli suunniteltu perheelle, muuttui pieneksi mökiksi, kun pyörätuolin käyttäjä saapui.

Talon pohjapiirustus oli liian ahdas, eikä minkäänlainen huoneiden järjestyksen muuttelu riittäisi ilman laajennusta henkilölle olosuhteissani. Oli kuitenkin ”pieni” ongelma; lainsäädännössä ei sallita muutoksia rakennuksen ulkopuolelle.

Yksi asia, mitä äitini ei tiennyt ottaessaan minut kotiin oli, että hän lupautui sokeasti melkoiseen ristiretkeen. Tuolla taistelulla saada luvat tehdä tarvittavat muutokset, oli suuret jälkiseuraukset elämässäni.

Asumme pienessä yhteisössä ja sosiaalitoimistolla ei ollut koskaan ollut minunlaista tapausta aikaisemmin. He eivät yksinkertaisesti tienneet, mitä tehdä ja mitä heidän pitäisi vammaislain mukaan tehdä minulle. Jokainen minun välttämätön lakisääteinen tarve oli tappelun takana. Välillä tuntui siltä, että joutui tappelemaan minun perusihmisoikeuksista.

En ymmärrä vieläkään, kuinka äiti oikein jaksoi ja onnistui siinä kaikessa. Hän lähti töihin aikaisin aamulla ja kiirehti kotiin lounastauolla tai meni johonkin toimistoon taistelemaan oikeuksistani.

Palaten kotiin päivän lopussa huolehtimaan minusta ja mennen nukkumaan toinen korva auki, niin että hän voisi juosta luokseni, jos tarvitsen apua keskellä yötä. Heräten seuraavana aamuna huolehtimaan minusta ennen töihin lähtöä.

Tällainen hirvittävä rutiini naisella, kuka oli jo tehnyt osuutensa ja kenen pitäisi nauttia omasta elämästään isäni kanssa.

Hän kuitenkin onnistui siinä. Hän voitti kaikki taistelut, suoritti ristiretken ja elämä parani. Äiti on sankarini; todellinen leijonaemo!

Seisontaharjoittelu

Kommentit (3)

  1. Katja 20.09.2017 21:32

    Suurenmoinen Äiti! ❤️. Tsempit teille molemmille! Kiitos blogista.

  2. Kari 23.09.2017 11:06

    Arvostan !

  3. max 25.10.2017 15:32

    nice post. can you explain us what’s your mother like?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Galleria:

Katso kaikki

  •  

    15 Imagine if 0a13 wp_20130715_038