110. Ensiaskeleet

12.05.2016

Aloittaessani uuden projektin minulla on vain mielikuvituksen tuottama ajatus siitä, mitä lopputulos voisi olla. Positiivinen asenteeni lisää intohimoa ja jännitystä vielä seokseen. Näistä tekijöistä syntyy uusi projekti.

Pitkän prosessin alkutaipaleella mielessä ei edes käväise epäonnistuminen sen enempää kuin onnistuminen ja menestys. Keskityn vain ja ainoastaan siihen, että annan kaikkeni, meni syteen tai saveen. En tee mitään välttävästi, vaan teen parhaani niillä resursseilla mitä omaan.

Voittaminen ja raha eivät voisi olla silloin kauempana mielestäni. Tärkeintä minulle on viedä projekti täysillä loppuun samalla nauttien kokemuksesta. Rakastaessasi sitä mitä teet, sitä nauttii ihan joka hetkestä, vaikka matkan varrella olisi mahdottomalta tuntuvia esteitä.

Ihmisten yrittäessä lytätä ideani hermostun ja ärsyynnyn erittäin paljon.

Ihmiset, ketkä luulevat tietävänsä kaiken, ovat minulle kuin punainen vaate härälle.

Itseasiassa minun pitäisi oikeastaan kiittää heitä tästä, koska he saavat kapinallisen minussa pinnalle. Saan parempia ideoita uuden intohimon ansiosta, minkä ansiosta projektista tulee vain entistä parempi.

Uuden hankkeen alkaessa mietitään onko se sen arvoista? No tietenkin se on. Sen ei tarvitse tuottaa rahaa ollakseen jonkun arvoista. Mikä tahansa, mikä tulee sydämestä, kannattaa tehdä.

Kohdatessani epäonnistumisia otan askeleen taaksepäin ja arvioin ajatukseni ja arvoni uudelleen. Minussa herää tarve huutaa jokaiselle ihmiselle; HEY COME ON, JOS SÄ OOT ELOSSA, NIIN OOT JO AIKA HITON ONNEKAS! ELÄ SIIS SEN MUKAA PARHAALLA MAHDOLLISELLA TAVALLA JA LOPETA SE JATKUVA VASTAANNISKOTTELU! Saan taas bensaa suoniini ja olen valmis tekemään kaikkeni saadakseni hankkeen päätökseen.

Viimeinen tunnustus; katson ihmisten läpi näkemättä heitä lainkaan, kuin he eivät olisi edes paikalla.

Saada ihmiset uskomaan sinuun ja projektiisi on tarpeeksi vaikeaa, jos olet täysin terve nuori. Se on erittäin paljon vaikeampaa, kun he kuulevat, että olet halvaantunut, etkä pysty puhumaan.

Oli vaikea mennä ulos kävelylle aivohalvauksen jälkeen. Ihmiset aina tuijottivat minua, kuin olisin ollut joku luonnon oikku. Se oli liian vaikeaa jopa minulle. Mallille, ketä tuijotettiin arvostelevasti ihan joka päivä.

Käydessäni läpi halvauksen jälkeistä masennusta tajusin, että tuijottaminen on ihan normaalia ihmisen käyttäytymistä, eikä sillä ollut mitään tekemistä minun kanssani. Ihmiset, ketkä tuijottavat ovat muodostamassa mielipidettään minusta, joten miksi minun pitäisi välittää, jos ihmiset katsovat minua, kun en ollut koskaan ennenkään välittänyt, mitä ihmiset ajattelevat.

Tämän tajuttuani opetelin katsomaan ihmisten läpi, pidin huolta vain omista asioista ja olin onnellinen. Tavasta katsoa läpi on kyllä nykyisin melkoinen haitta. Vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeen yritän edelleen oppia pois siitä.

Tiedän, miltä tuntuu olla erilainen, kun pidetään vähemmistönä ja outona.
Haluan kertoa teille kaikille, ketä syrjitään sen takia, että olet erilainen kansalaisuuden tai värin, vaatteiden tai tyylin, vammaisuuden tai jonkinlaisen oireyhtymän vuoksi kuten minä, että siinä ei ole kyse nimenomaan SINUSTA!

Ihmisistä yleensä tuntuu epämukavalta ja haavoittuvilta kohdatessaan tilanteita tai ihmisiä, mitkä ovat erilaisia. Siis normaalia ihmisen käyttäytymistä. Käyttäytymistä, jota olisi päivitettävä, mutta jokaisen ihmisen täytyy päättää itse tekevätkö sen vai ei.

Kati

Kommentit (2)

  1. Kiki Lappalainen 14.05.2016 09:30

    Hei!
    Silloin tällöin olen osunut näkemään kirjoituksiasi, kun joku on ne jakanut muualla somessa. Joka kerta ne herättävät sisimmässäni paljon ajatuksia ja tunteita, sellaisen hiukan hankalan kokoelman moneen suuntaan pyrkivää – siis ilmeisesti avartavaa – ajatus-tunne-kenttää. Toisten ihmisten vaikeat haasteet koskettavat aina. Osa ihmisen mielestä pyrkii säälin sekaiseen kauhisteluun ja pelkää tietysti, että kunhan minulle ei sattuisi mitään kovin vaikeaa. Vaikka onhan jokaisella aina omat haasteensa, useimmat vaan eivät juuri näy päälle päin. Emmekä voi tietää kenenkään sen hetkisiä voimavaroja selvitä haasteistaan.
    Silloin kun joku kirjoittaa avoimesti elämästään, ajatuksistaan ja tunteistaan, niin usein minussa herää tarve kommentointiin. Silti se on minusta hyvin haasteellista, sillä avoin ilmaisu ei ole missään nimessä helppoa. Osaako sanoa lähellekään sen mitä omassa sisimmässä on? Osaako välttää sanomasta jotain, joka ehkä osuukin toisen ihmisen kipupisteeseen arvaamatta? Tuoko viesti saajalle hyvää vai pahaa mieltä?
    Ihailen ihmisiä, joilla on rohkeautta avoimuuteen. Myös rohkeus kohdata elämän haasteet on valtavan upeaa. Vaikka aina ei olekaan mahdollista valita muuta kuin asenteensa. Tosin sekin on jo paljon. Ihmiset ovat myös rohkeita erilaisissa asioissa. Minä olen usein huomannut, että toiset eivät suurin surminkaan uskaltautuisi asioihin joita olen tehnyt. Ja taas itse en millään tahdo uskaltaa monia useimmille ihmisille ihan tavallisia asioita. Erilaisuutta on siis todella syytä arvostaa. Kun opimme vähitellen löytämään erilaisuuden kätköissä olevat voimavarat, niin mahdollisuudet ovat huikeat.
    Silti monia ihmisiä erilaisuus pelottaa. Minuakin moni sellainen erilaisuus, josta kuvittelen voivan olla fyysistä tai psyykkistä uhkaa. Kasvunpaikkoja on meillä ihmisillä yksilöinä ja varsinkin yhteiskuntina todella elämä täynnä. Jokainen valitsemamme ajatusmalli ja teko vaikuttaa. Mutta mukavuusalueella on NIIN mukava pysytellä…
    En tiedä sainko sanottua yhtään siitä, mitä minun oli tarkoitus. Ja ennenkaikkea, oliko tällä mitään (mielellään ilahduttavaa) merkitystä sinulle. Onpahan kuitenkin yksi pieni teko elämän meressä, hyvin avoimin ja lämpimin tarkoituksin.

  2. Sophie Wood 22.06.2017 07:00

    Kati I just love reading your posts! Words alone can’t describe how amazing you are. This blog is of the best blogs. I read your blog with my heart. Thank you so much.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Galleria:

Katso kaikki

  •  

    5 tiny 10 D47201C8-CCA0-4A0A-BFF1-B9508890C99F Reppari Kati Lepistön päivästä, Hyvä Terveys. Kuva: Lauri Rotko