109. Mielenruokaa 2

05.05.2016

Tässä vähän ajateltavaa; voisimmeko saada rauhan maan päälle ja parantaa tämä planeetta, jos me ihmiset oppisimme kommunikoimaan keskenämme paremmin?

Ihan ensimmäiseksi kuntoutuksessa opettelin puhumaan silmilläni. Ilma-aakkosten kirjaimet olivat liimattu läpinäkyvän pleksitaulun pinnalle. Minä katsoin tiettyä kirjainta ja henkilö kelle puhuin, tavasi kirjain kerrallaan muodostuvat sanat. Näin minun päivittäinen vuoropuhelu mieheni, äitini, ja avustajien kanssa muodostui. Ihan helppoa ja nopeaa, kun siitä vain pääsee perille.

Toisena tuli tietysti tekniikka. Tietokoneen käyttämään opettelu kirjoittamatta sormin. Tietokone, jossa erityinen ohjelmisto, näytön päälle sijoitettu infrapunakamera ja pieni heijastava tarra kulmakarvojen välissä kuin kastinmerkki konsanaan toimii minun hiirenä. Näppäimistö on ruudulla ja voila. Internet, sähköpostit, Word, Facebook… elämä on reilassa.

Teknologia kehittyy ja tietokoneet oppivat puhumaan. Nykyisin niitä voidaan jopa käyttää äänenä niille, ketkä eivät pysty puhumaan. Hyvä heille saatat ajatella. Heidän elämänlaatu paranee. Se kyllä tarkoittaa paljon enemmän kuin vain parempaa elämänlaatua. Se tarkoittaa, että heillä olisi vaihtoehtoja aivan kuin muillakin valita, mitä he haluavat tehdä ja mitä he haluavat olla elämässään.

Muutama kuukausi sitten sain sellaisen tabletin, mikä voi puhua puolestani. Mieletön juttu! Sain ääneni takaisin! Kuulostaa loistavalta eikö? No tavallaan sitähän se on. Siinä on kuitenkin vielä aika paljon parantamisen varaa. Sen käyttö on huomattavasti hitaampaa kuin minun normaali tapa kommunikoida.

No se ei ole mikään suuri ongelma. Tiedän, että tekniikka kehittyy ja että joku päivä se kyllä ratkaistaan. Olen varma siitä, koska tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä, ketkä työskentelevät ilmaantuvien ongelmien parissa, ja tiedän kuinka intohimoisesti he työskentelevät kehittääkseen tekniikkaa.

Yksi ongelma, mikä huolestuttaa minua kuitenkin edelleen palaa meidän puutteelliseen kykyyn kommunikoida, mikä taas johtaa ymmärryksen puutteeseen.

Tabletin valintaa tehdessä sen päätöksen teki henkilö, kuka ei ymmärrä tilannettani täysin(joissain muiden tapauksissa ei lainkaan), eikä omaa kaikkia tietoja, jotta olisi tehty oikea päätös siitä, mikä sopii minulle. Vika ei tietenkään ole kyseisen henkilön, vaan sanotaan nyt sen niin sanotun byrokratian.

Niskassani on hieman liikettä, mutta en silti pysty hallitsemaan päätäni läheskään yhtä hyvin kuin terve ihminen. Saamani tabletti on liian pieni minulle. Minun on vaikea pitää pääni aivan paikoillaan tarpeeksi kauan, jotta kone klikkaisi oikeassa kohdassa. Pään liikkuessa edes aavistuksen, ohjelma klikkaa väärin. Pahimmassa tapauksessa poistaen pitkät jutut, mitä olen kirjoittanut muistiin. Voit varmasti kuvitella miten väsyttävää ja ärsyttävää se on. Puhumattakan kaikista niska- ja hartiakivuista.

Toinen ärsyttävä ongelma on, että ohjelma imee paljon energiaa ja tabletti tyhjenee hyvin nopeasti. Se ei olisi suuri ongelma, jos pistoke, mitä laturi käyttää ei olisi sama mihin infrapunakamera kytketään, mikä tarkoittaa, että en voi työskennellä latauksen aikana.

Hieman ajateltavaa. Pitäisikö liikuntaesteisten henkilöiden, keille on kehittynyt vammainen älykkyys, olla enemmän mukana kehittämässä teknologiaa, ja olla mukana tekemässä valintoja meille fyysisesti estyneille? Hmm…

Kati

Kommentit (2)

  1. Tuula Rotkirch 18.06.2016 12:40

    Raivostuttavaa, kun mekin olemme huomanneet tuon saman monta kertaa, että päätöksiä vammautuneen ihmisen tarpeista tekee henkilö, joka ei tunne ko. henkilöä, eikä tiedä kenenkään vammautuneen ihmisen elämästä ja arjesta mitään!
    Kuten sanot, ko. päättäjä ei välttämättä ole itse päättänyt, että hän päättää näistä asioista, eikä siis ole yksin syyllinen.
    Koko systeemiä pitää siis ”ravistella”!!
    Ainakin henkilö, joka joutuu tekemään päätöksiä liian vähillä tiedoilla pitäisi HERÄTÄ etsimään tietoa ennen päätöstään ymmärtäen päätöksensä seuraukset!

  2. Jukka 15.08.2016 21:21

    Meitä vammautuneita on niin joka lähtöön, ettei aina uskoisikaan. Silti toivoo vammaisasia-ammattilaisilta saavan ratkaisuja ongelmiinsa.
    Kotiuduttuani perushoitojaksolta oli selvää, että tarvitsen kodinmuutostöiden lisäksi monenlaisia arjen apuvälineitä. Tietokoneen käyttöön mietittiin mm. kosketusnäyttötietokonetta, koska oikea käsi toimii jotenkin, mutta on täysin tunnoton ja liikkeet ovat hieman holtittomia. Ei toiminut eikä sekään, että olisi joystick-hiiri ja klikkaus jalkapainikkeella.
    Nyt muutaman vuoden jälkeen kehittelimme toimintaterapeutin kanssa perushiirtä, joka on tunnottomuuden takia klikkauksineen täysin hukassa. Teimme hiireen tarrakiinnityksellä lenkin, johon pujotan yhden sormen ja niin hiiri liikkuu käden mukaan ja näen näytöltä sen liikkeet. Siinä samalla huomasimme, että oikean käden sormi pystyy tekemään suht’ hallittuja klikkaukksia, kun hiiri pysyy käden alla. Karhensimme myös hiirialustaa, että liike olisi hallitumpaa.
    Homma siis toimii nyt ja aika yksinkertaisilla askarteluratkaisuilla. Täytyy sanoa, että varsinaisista ammattilaisista (ATK) ei ollut mitään apua, valitettavasti. He eivät osanneet tulkita minua, asettua minun rooliin. Heidän herääminen on minunkin mielestä tarpeen ja kokemusasiantuntijoille olisi käyttöä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Galleria:

Katso kaikki

  •  

    image5 ghhkk 11001682_10204165441361897_2791491279356284675_n DSC_0196