107. Mikä on Jumala?

21.04.2016

Aivan kuten suurin osa meistä suomalaisista, minäkin olen luterilainen. En mitenkään hirmu uskonnollinen. Menimme juhlapäivinä kirkkoon ja tapamme perustuivat kirkon uskomuksiin. Henkisyys oli minulle vähän kuin joku eksoottinen juttu. Taivuin kyllä aina sitä päin, mutta en sitten kuitenkaan koskaan harjoittanut sitä.

Trauman iskiessä kysyin usein itseltäni, miksi Jumala teki tämän juuri minulle. Hieman erikoinen reaktio, kun ajattelee, että en ollut uskonnollinen, enkä hengellinen.

On paljon ihmisiä, ketkä heti ryntäävät apuun kuullessaan, että joku on käymässä läpi jonkinlaista traumaa elämässään. Hyvin usein tälläiset ihmiset ovat hengellisiä. Nämä laupiaat samarialaiset tarjoavat itsensä rukoilemaan ihmettä kanssasi tai he rukoilevat sitä sinun puolesta.

No sitä ihmettä ei koskaan tullut. Minusta ei tullut entistä uskonnollisempaa ihmistä, mutta minusta tuli hengellisempi. En muuttunut mitenkään erilaiseksi. Sisälläni kasvoi valtava uskon tunne. Ei sellainen, mistä uskonto puhuu, vaan paljon syvempi ja sokaisevampi.

Usko, mikä minussa kasvoi, ei perustunut ihmeisiin. Jumalan käteen, mikä ojentautuisi taivaasta auttamaan minua. Se oli uskoa itse elämään. Tiesin vain syvällä sisimmässäni, että jos vain eläisin, kaikki vielä kääntyisi paremmaksi. Arvaapas mitä? Niinhän siinä sitten kävikin. Erittäin paljon paremmin kuin olisin koskaan edes osannut unelmoida!

Sidottuna pyörätuoliin minulle selvisi, että suurin voima kaikista, oli ihan minussa itsessäni. Se ei ollut sen enempää lihasvoimaa kuin aivovoimaakaan. Se oli henkeni voimaa. Hengellistä voimaa, positiivisuutta, intohimoa, uskoa, rakkautta.

Mitä Jumala sitten on minulle, ei ole mitään sellaista, mitä löydät kirkosta tai rukouksista. Se ei ole mitään, mitä jotkut kokevat polvistuessaan ja ristiessään kätensä. Kohottaessaan kätensä kohti taivasta veisaten. Minulle Jumala on se ikuinen rakkaus, mikä asuu sydämessäni. Minulle Jumala on elämä itse.

Me kaikki löydämme Jumalan omalla tavallamme. Siinä ei ole mitään väärää. Se on oikeutemme.

Kuinka terve pitää olla, että on onnellinen? Kuinka rikas pitää olla, että on onnellinen? Kuinka siunatuksi pitää tuntea itsensä, että on siunattu?

Kaksikymmentä vuotta kykenemättä liikkumaan ja vain istumaan pyörätuolissa, alkaa näyttämään vaikutuksiaan. Kehoni ei ole niin hyvässä kunnossa kuin voisi olla, vain sen takia, että en pysty liikuttamaan kroppaani. Jonain päivänä minun on ehkä aloitettava syömään lääkkeitä ja ties mitä muuta.

On vaikea sanoa, kuinka terve todella olen, mutta olen hyvin onnellinen. En ole rikas, tulen toimeen, mutta olen onnellinen. Olen halvaantunut, mutta olen siunattu. Sanotaan, että olet mitä rakastat. Rakastan elämää eli olen elossa.

Kati

Kommentit (4)

  1. Elina 26.04.2016 09:51

    Hyvää kevättä sinulle Kati ja läheisillesi myös! Olet selvästi päässyt jyvälle ihmiselon syvimmästä tarkoituksesta ja elät siitä käsin, mikä on todella hienoa, kiitos kirjoituksistasi?

  2. Tuula Rotkirch 06.05.2016 09:23

    Mahtava, kaunis kirjoitus! Nöyräksi teki…

  3. Jared (Jari) Cohen 28.06.2016 14:26

    Terve, ”Moi”, Kati. On 12/27/14, I too I had a stroke. I used to speak Finnish fluently, but now I can only listen to Finnish on my Finnish radio Ap on my cell phone as a hobby. 🙁 When I had my stroke, the only word I could speak while in the hospital 3 weeks was ”O.K.”

    With very hard work and lots of therapy, I can now barely speak some English-my native tongue, let alone Finnish! I used to tell Finns and Americans that learning how to speak Finnish was like learning to learning to brush your teeth through your nose. Now, I can say the same thing about learning how to speak English again, after having a stroke.

    I found you this last Sunday, after looking everywhere for the Finnish word for stroke. My guess is that stroke in Finnish has something to with mieli, or maybe a borrowed word like ”stroki” perhaps.

    I wrote to my Finnish friend online (Suomeksi), Risto Mietinen (asuu Riistavedella ja H:kissa), I had on 12/27/14 what you had happen to you in hopes that he would have heard of you, and because he doesn’t speak a stitch of English per se. (He is 73.)

    The other reason you and your story caught my attention, and now I am reaching out to you as a ”stroke survivor,” my wife was named Katherine too and was pronounced like your name when we lived in Finland.

    She died 11/30/15 and couldn’t walk the last 3 years of her life. So, not only did care for myself when I returned from the hospital, I also continued caring for her even though I had chronic neck, back, shoulder, and arm pain. Right before she died, I could only last 1 hour a day sitting by her hospital bed my chronic pain was so bad.

    On 2/8/16, I finally my 2nd spine fusion, and now can continue with physical therapy for my right arm post stroke and speech therapy. (I can type with only my left arm now, even though I used to play piano.)

    In January, I was in so much chronic pain, I ready to commit suicide, because I couldn’t even sleep. But my bishop talked me out of it by telling me my good naturedness, in spite of it all, so inspires people when they are around me.” He said to me, ”hang in there just a little while longer (until I receive surgery). Jared, when people come in contact with you, you are a tremendous strength to them.”

    When I saw you (and your husband) on YouTube Sunday, you did as well for me. Paljon kiitosia for sharing your story.

  4. Jared (Jari) Cohen 28.06.2016 14:38

    Sorry. I caught some typos.

    Terve, ”Moi”, Kati. On 12/27/14, I too I had a stroke. I used to speak Finnish fluently, but now I can only listen to Finnish on my Finnish radio Ap on my cell phone as a hobby. 🙁 When I had my stroke, the only word I could speak while in the hospital 3 weeks was ”O.K.”

    With very hard work and lots of therapy, I can now barely speak some English-my native tongue, let alone Finnish! I used to tell Finns and Americans that learning how to speak Finnish was like learning to learning to brush your teeth through your nose. Now, I can say the same thing about learning how to speak English again, after having a stroke.

    I found you this last Sunday, after looking everywhere for the Finnish word for stroke. My guess is that stroke in Finnish has something to with mieli, or maybe a borrowed word like ”stroki” perhaps.

    I wrote to my Finnish friend online (Suomeksi), Risto Mietinen (asuu Riistavedella ja H:kissa), what I had happen to me on 12/27/14 is what happened to you in hopes that he would have heard of you, and because he doesn’t speak a stitch of English per se. (He is 73.)

    The other reason you and your story caught my attention, and now I am reaching out to you as a ”stroke survivor,” my wife was named Katherine too and was pronounced like your name when we lived in Finland.

    She died 11/30/15 and couldn’t walk the last 3 years of her life. So, not only did care for myself when I returned from the hospital, I also continued caring for her even though I had chronic neck, back, shoulder, and arm pain. Right before she died, I could only last 1 hour a day sitting by her hospital bed my chronic pain was so bad.

    On 2/8/16, I finally my 2nd spine fusion, and only now can continue with physical therapy for my right arm post stroke and speech therapy. (I can type with only my left arm now, even though I used to play piano.)

    In January, I was in so much chronic pain, I ready to commit suicide, because I couldn’t even sleep. But my bishop talked me out of it by telling me my good naturedness—in spite of it all—so inspires people when they are around me.” He said to me, ”hang in there just a little while longer (until I receive surgery). Jared, when people come in contact with you, you are a tremendous strength to them.”

    When I saw you (and your husband) on YouTube Sunday, you did this as well for me. Paljon kiitosia for sharing your story.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Galleria:

Katso kaikki

  •  

    105_5888 image19 img_0002 IMG_2824