Merkit 3

14.04.2016

Tuolloin kukaan ei ymmärtänyt, että mitään dramaattista oli tapahtunut sinä yönä. Viimeiset sanani tutkimuspöydällä olivat “Äiti, en ole halvaantunut. Minä en vain jaksa juuri nyt”. En ole puhunut sanaakaan sen jälkeen. Vähitellen kaikki liike loppui. Viimeisenä liikkui vasen käsi.

Muistan sen kaiken edelleen hyvin: pitkä yö avohoidon käytävällä. Lääkärin kylmä metalliveitsi viiltämässä jalkapohjiani testaten tuntoa ja refleksejä. Vähitellen kaikki lihakset lopettivat toiminnan. En voinut puhua. Olin tietoinen; tiesin, että aivoni edelleen toimivat. Keuhkoni ja sydän toimivat, vaikka jotain vakavaa oli tapahtunut aivoissa.

Tilani oli edelleen vakava ja minut siirrettiin teho-osastolle. Tajunnan taso laski; en pystynyt vastaamaan kysymyksiin. Jäseneni jäykistyivät. Lisää tutkimuksia. Lääkärit sanoivat, että reflekseistäni päätellen kyseessä ei ollut vakava aivohalvaus. Mitä he sitten oikein epäilivät?

Olin menettänyt kaiken liikkeen ja kyvyn puhua. Toinen silmäluomeni liikkui hieman. Olin avuttomampi kuin vastasyntynyt. Äiti anoi apua; hänestä tuntui, että ymmärsin kaiken. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään keinoa kertoa sitä muille.

Loppu on historiaa.

Heti aivohalvauksen jälkeen unet selkeyttivät elämääni, mitä ei ollut valveilla ollessa. Unessa kaikki oli niin liioiteltua, että ymmärsin, mitä minä todella tunsin. Unet täynnä toimintaa kompensoivat tylsää ​​ja utuista arkea. Aloin elämään paljon jännittävämpää elämää, missä pystyin edelleen osallistumaan siihen täysipainoisesti. Unissa olin aina, AINA terve. Vielä tänäkin päivänä olen terve unessa. Muistan vielä hyvin selkeästi erään unen heti aivohalvauksen jälkeen, missä tanssin musiikkivideossa mutkikasta koreografiaa. Ilmeisesti tuolloin elämä ilman tanssia oli niin vaikeaa, että tanssin sitten unissani.

Tapahtunutta seuranneen masennuksen jälkeen totuin ja pikku hiljaa hyväksyin uuden tilani ja opin elämään ilman liikettä ja puhetta. Asioiden kieltäminen, traumat ja muut tekosyyt olla elämättä, kuulostivat houkuttelevilta, mutta ne eivät koskaan olleet vaihtoehto. Toivoa ei annettu, mutta siitä huolimatta, uskolla ei ollut rajoja.

Mieli on voimakas asia ja sinulla on aina mahdollisuus valita, vaikka fyysisesti et olisikaan kykenevä. Sanoin aikaisemmin, että ihmisillä on taipumus nähdä, kuulla ja uskoa, mitä he haluavat. No, ihmisten pitäisi myös tehdä, mitä he haluavat (tietysti vain, jos se on hyvää).

Virheestä tulee vain silloin virhe, jos et opi siitä tai et tee tuloksesta parasta mahdollista.

Ei ole järkeä miettiä menneitä ja jossitella. Eteenpäin on vain jatkettava. Ottaa oppia siitä, mitä elämä on opettanut.

Sukupolvesta toiseen siirrämme tiedon opituista kokemuksistamme seuraavalle sukupolvelle. Koulu huolehtii perusopetuksestamme, mutta meillä on paljon opittavaa elämästä, mitä koulu ei voi opettaa. Meillä kaikilla onkin velvollisuus jakaa sitä tietoa ja viisautta seuraavalle sukupolvelle.

Olen yrittäyt jakaa sitä tietoa, mitä olen oppinut sen kauhean yön jälkeen. Opit, miten välttää ikäviä asioita ja tapahtumia ja miten toipua niistä, kun niitä tapahtuu. Tärkein asia kuitenkin on se, että ei saa antaa periksi, vaikka ei olisi minkäänlaista syytä jatkaa elämää.

Kati

Kommentit (1)

  1. Lisa Wagner 12.05.2016 23:41

    You amazing to share this journey. I have major stroke Aug 10, 2013. When I read you wise word, this help great deal. Thank you to share with so many people. You make HOPE alive !! Faith alive, Being Alive. Thank you !!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Galleria:

Katso kaikki

  •  

    IMG_7449 002-2_edited IMG_20151229_0007 DSC_0196