Pieni palanen taivasta

23.12.2014

Julkaistu Potilaan lääkärilehdessä 1.12.2014

Me ihmiset olemme laumaeläimiä, mutta silti ihan jokainen meistä tarvitsee välillä omaa aikaa. Jotkut meistä tarvitsevat sitä enemmän kuin toiset, kun taas jotkut eivät tunne minkäänlaista tarvetta päiväkausiin olla yhteydessä muihin. Toiset taas eivät kestä edes muutaman tunnin yksinäisyyttä. Yhdestä asiasta me kaikki olemme varmasti yhtä mieltä; yksin oleminen on välillä erittäin mukavaa, mutta todellinen yksinäisyys on kauheaa.

Olen syntynyt ja kasvanut perheessä, missä meitä ympäröi rakkaus. Täydellinen esimerkki siitä, miten asioiden pitäisi olla, mutta kaikki meistä eivät ole niin onnekkaita. Valitettavasti on myös niitä, ketkä joutuvat kasvamaan pimeässä yksinäisyydessä.

Nuori lapsi ei voi mitään sille huonolle onnelle, jos on syntynyt perheeseen, missä ei ole niin hyvä olla. Aikuisena voit muuttaa elämääsi, jos todella haluat. Ihan ensimmäiseksi jätä se itsesäälissä oleilu. Onni on kuin sää; sitä ei voi kontrolloida. Kohtalo taas on kuin vene, mitä voi ohjata. Vene, mikä ei uppoa, ellet anna sen upota. Se päihittää myrskyt ja palaa aina turvallisesti kotisatamaan. Siihen tarvitaan vain tahtoa kapteenilta ja sinä ystäväni olet se kapteeni.

Joskus, kun me purjehdimme läpi elämän, saatamme osua odottamattomaan myrskyyn, mikä sysää meidät kumoon, kääntäen maailman ylösalaisin. Kuten sairaus, onnettomuus, menetys tai mitkä tahansa huonot uutiset tai tapahtumat, mitkä aiheuttavat ylimääräisiä sydänsuruja. Näin käydessä, et voi perääntyä ja ottaa jalkoja alle, vaan valita; annatko periksi vai puretko hammasta ja selviät.

Tapahtuneen alkuvaiheen turbulenssin jälkeen saatat kokea itsesäälin rauhan hyvänä asiana, mutta älä petä itseäsi. Ne tyynet vedet ovat vain tyyni myrskyn silmässä ja eläminen keskellä myrskyä ei ole mikään tapa elää. Sinun yksinkertaisesti vain täytyy selviytyä. Sinun täytyy!

Ensimmäiset kuukaudet aivohalvauksen jälkeen ajattelin vain kaikkea sitä, mitä olin menettänyt. Elämäni, tulevaisuuteni, liikkuvuuteni; kaiken. Olin turta ja ajattelin: “mitä järkeä on elää tässä kunnossa!”. Jos tuolloin yksikin ihminen olisi sanonut minulle, miten kohtaloni on vene, mitä voin itse ohjata, olisin varmasti heittänyt takaisin sarkastisesti kuten; “Pitäisikö minun ohjata sitä näillä halvaantuneilla käsillä tai huutamalla, mihin suuntaan perämies ohjaa tällä halvaantuneella kielellä?”

No se oli 20 vuotta sitten. Käteni ovat edelleen halvaantuneet, enkä vieläkään voi sanoa sanaakaan. Silti veneeni on tarkalleen siellä, missä haluan sen olevan. Olen oppinut, että navigointi elämässä ei ole kiinni fyysisistä kyvyistä, vaan puhtaasta tahdon voimasta.

En voi valehdella. Alussa minulla ei ollut unelmia, ei suunnitelmia, ei edes tahtoa elää. Ainoa syy miksi elin oli se, että satuin olemaan hengissä. Ainoa ilo oli se, kun ystävät kävivät moikkaamassa. Arvostin heidän läsnäoloa niin paljon, että päätin sinä jouluna hukuttaa kaikki lahjoihin.

Muistan kuin eilisen sen ensimmäisen jouluni halvaantuneena. Kuinka istuin pyörätuolissani tunteiden vuoristoradassa, kun he availivat lahjojaan. Se ilon hetki yllätti minut täysin, kun tajusin, että parasta elämässä oli jakaminen! Jakaminen tuo eniten iloa niin omaan kuin vastaanottajan elämään. Siitä huolimatta, mitä kaikkea olin joutunut kokemaan, pystyin edelleen jakamaan ja se, teki elämästä elämisen arvoisen.

Sinä päivänä elämäni sai uuden merkityksen ja suunnan. Löysin oman pienen palani taivaasta. Aloin avautua ja jakaa enemmän ja enemmän. Aloin elää enemmän ja aloin jälleen unelmoida. Uskoni elämään palautui. Aloin saamaan enemmän ystäviä ympäri maailmaa ja avauduin ja jaoin arkeani yhä enemmän. Vain yksinkertaisia, pieniä sanoja (ette voi kuvitella, kuinka paljon muutama pieni sana saattaa merkitä). Ajan kuluessa tajusin, että kun jaoin, minä myös inspiroin muita. Sehän sai minut jakamaan kokemuksiani enemmän ja enemmän.

Ei ole väliä minkälainen tilanteesi tai kuntosi on. Vain se merkitsee, että jaat. En tarkoita materiaalisia asioita, vaan asioita, kuten kokemuksia, tietoa, historiaa, ja mikä tärkeintä ajatuksia, tunteita, rakkautta, sanoja ja hetkiä.

Kati

 

Kommentit (7)

  1. glenda o’shields rhodes 24.12.2014 23:52

    Your story is beautiful and inspiring ..GOD BLESS YOU ….

  2. Maija-Liisa Oksala 25.12.2014 14:06

    I think also, your story is wonderful and you are so strong and beautiful woman. Hyvää Joulupäivää Sinulle <3

  3. Tarja 25.12.2014 17:12

    Kiitos Kati jälleen rohkaisevista sanoistasi.Yritän ohjata venettäni myrskyistä ja karikoista selvemmille tyynemmille vesille.Helppoa se ei ole ja vie aikaa.Sinun teksteistäsi saan kuitenkin uutta tuulta purjeisiini.Vietän joulua yksin.Olen kiitollinen ystävistä jotka muistaneet minua viestein.Tällaisina hetkinä huomaa erityisesti ystävien merkityksen.Ihanaa joulunaikaa sinulle!

  4. Lucie 23.08.2016 10:14

    Good job Katie I am grateful for the post. Light Love and blessings as appropriate to you ?

  5. Leong Seng Chen 23.08.2016 11:20

    Whenever within you is beautiful you are already an attractive person on EARTH! SHARING & CONTRIBUTION perhaps are the best-bet of HAPPYINESS on this HEAVEN ON EARTH actually! At least this is WHAT or HOW I feel right NOW & HERE on EARTH, my dear friend! Take care with smile & cheers always, please!

  6. Chris Ruffell 24.08.2016 08:24

    You are an inspiration .You have hit the nail on head with your wonderful words of wisdom.Passing on your knowledge ,thoughts and experiences and of course Love.Blessed be .

  7. Chris Ruffell 24.08.2016 08:32

    You are an inspiration to us all.You have also hit the nail on the head with your wise words of giving .Reseiving and love.Sharing your knowledge and experience .I believe that if God has given us skills and ideas.it is our duty to share.Blessed be.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Galleria:

Katso kaikki

  •  

    0a5 image16 img_9556 DSC_0208