Neiti Itsenäinen

05.12.2013

Jo kaksi ja puoli vuotiaana pikkutyttönä en halunnut, että kukaan auttaa minua. Halusin ottaa asioista selvää ihan itse, vaikka siihen menikin enemmän aikaa. Äiti aina muistelee hymyillen päivää, jona taistelin sinnikkäästi paksujen sukkahousujen kanssa, kun yritin pukea niitä päälleni. Hän halusi tietenkin auttaa, mutta varmaan sanomattakin selvää etten huolinut apua. Se varmasti oli melko huvittava näky.

Eräänä päivänä ollessani kuusi vuotias menin isän kanssa kaupunkiin ja yhdessä näyteikkunassa näin jumalaiset vaalean siniset hapsunilkkurit. Hapsuista vielä roikkui erivärisiä helmiä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä! En meinannut pysyä housuissani, kunnes pääsin kertomaan äidille siitä uskomattomasta löydöstä. Kertoessani hänelle hän kuunteli minua vakavana ja sanoi: ” jos todella haluat kengät, mikset mene takaisin kaupunkiin isän kanssa, nosta rahaa tililtäsi ja osta ne”. Ja niinhän minä sitten tein. Rahaa olin säästänyt joka kerta, kun olin siivonnut mummolle. Olin NIIN onnellinen, kun ostin kengät! Tunsin itseni todella itsenäiseksi, kun pystyin ostamaan ne pyytämättä muilta rahaa. Ymmärsin, miksi kannattaa tehdä töitä.

Pikkutytöille pidin kerhoa kolmetoista vuotiaana kerran viikossa. Samana vuonna menin myös ensimmäiselle ulkomaan matkalleni tätini kanssa italiaan. Sillä reissulla tuli aimo annos lisää itsenäisyyttä. Opin luottamaan itseeni, enkä kehenkään muuhun. Jopa tanssin harrastaminen opetti itsenäisyyttä. Etenkin baletti, mikä ei ole mikään joukkuelaji. Siinä ei voinut luottaa, että kyllä kaverit korjaavat mokat, vaan harjoitella piti kunnolla ihan joka kerta.

Työskennellä aloin viidentoista vuoden iässä. Kesäisin täysipäiväisesti ja koulu aikana viikonloput, sekä koulun jälkeen. Kaikki se, koska inhosin pyytää keneltäkään rahaa. Halusin ja haluan edelleen tulla toimeen omillani.

Ulkomailla työskennellessäni mallina opin viimeistään silloin itsenäiseksi. Vieraita maita, outoja kulttuureja ja vielä oudompia kieliä, eikä äitiä! Kuinka kokata, pestä vaatteita tai lukea ja ymmärtää karttoja. Mallin arki ei ole ihan niin häikäisevää kuin kuvitellaan. Päivät ovat yleensä TÄYNNÄ koe-esiintymisiä ympäri isoa kaupunkia, minne pitää selviytyä aivan omin neuvoin yleisillä tai omalla autolla.  Siis aina yksin omin ajatuksin, jolloin ei auta olla kuin itsevarma ja itsenäinen.

Nyt vanhempana vasta ymmärrän, että pystyäkseni olemaan se itsenäinen mallityttönen olin silti riippuvainen perheestä sekä ympäröivästä sosiaalisesta rakenteesta.

Halvauksen ansiosta palattiin sitten taas nollapisteeseen. Olin yhtä itsenäinen kuin pieni vauva. Kuvittele, ainoa asia mihin kykenin itse, oli hengittäminen. Olin riippuvainen avustajasta kaikessa muussa. Juomisessa, syömisessä ja kaikissa ihmisen perustarpeissa.

Muistan edelleen kirkkaasti erään päivän, kun tulin elokuvista kotiin yksin taksilla. Se oli ensimmäinen itsenäinen taksikyyti sitten halvauksen. Jösses miten itsenäiseksi sitä tunsi itsensä. Melkoisen huvittavaa, kun ajattelee mitä kaikkea olin kerennyt kokemaan maailmalla.

Kesäkuussa 2006 muutin ainoastaan avustajani kanssa toiselle puolelle maapalloa Karibialle. No se oli jotain todella itsenäistä, mitä vanha Kati olisi tehnyt. Vietetty aika Aruballa jos mikä oli varsinainen itsenäisyyskoulu! Palattuani yhtäkkiä suomeen takaisin vanhempien katon alle, ilman minkäänlaista itsenäisyyttä tai yksityisyyttä, tunsin itseni todella ulkopuoliseksi. Ihan kuin vieras pitkällä kyläreissulla.

Keväällä 2010 päätin pysähtyä Amsterdamissa tavatakseni Henningin matkallani Yhdysvaltoihin. Näin jälkeenpäin ajattelee, että on sitä ollut hullu, mutta luojan kiitos että olin. Hänen seurassa tunsin itseni jälleen hyvin itsenäiseksi kuten edelleen.

Nyt Henning, Happy (koiramme) ja minä asutaan sitten kolmestaan onnellisesti yhdessä täällä suomessa. Pyöritän huushollia, kokkaan sekä hoidan puutarhan. Tarvitsen siihen tietenkin avustajani käsiä ja jalkoja.

Voisin sanoa, että olen nykyisin täysin toisista riippuvainen, mutta se ei kuitenkaan ole täysin totta. Voin päättää kuinka elää elämääni, kuinka nautin siitä ja miten päätän jakaa sen.

Kati

Mitä itsenäisyys ja vapaus todella ovat, ovat tasapainoilua aivan kuten kaikki muukin elämässä. Et voi olla itsenäinen ja vapaa antamatta niistä osaa takaisin. Et voi omata oikeuttasi olla itsenäinen ja valinnanvapaa, olematta vastuullinen ja kunnioittaa kaikkien muiden oikeutta itsenäisyyteen ja valinnanvapauteen.

Ajatellessamme, että Kati on halvaantunut, luulisi että hän on täysin riippuvainen minusta.  Se ei ole kuitenkaan totta. Kati on riippuvainen minusta monin eri tavoin ollakseen Kati, mutta minä olen myös riippuvainen hänestä ollakseni oma itseni.

Olen todella siunattu, että saan jakaa tämän elämäni hänen kanssaan.

Henning

 

Kommentit (3)

  1. eeva-leena jokiniemi 06.12.2013 10:26

    Ihana kirjoitus jälleen, onnellisuus näkyy sun kirjoituksissa. Ihanaa Itsenäisyyspäivää teille sinne Mikkeliin.

  2. Tiina 29.05.2014 19:36

    “Kati on riippuvainen minusta monin eri tavoin ollakseen Kati, mutta minä olen myös riippuvainen hänestä ollakseni oma itseni.”

    Tässäpä on kaunis ja viisaskin ajatus.
    Nykyaikana korostetaan niin paljon sitä itse pärjäämistä ja sitä, ettei toisia saisi tarvita. Sitä jankutetaan ihan ahdistumiseen asti. Mutta jotenkin tuossa lainatussa lauseessa kiteytyy se, miten itse koen sen, että tarvitsen miestäni. Hänen kanssaan voin olla täydesti minä. Ja päinvastoin.

  3. Hapsunilkkurit – SIZEGO 28.10.2018 22:10

    […] 12. Neiti Itsenäinen | Kati van der Hoeven […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Galleria:

Katso kaikki

  •  

    image1 image29 img_0019-2 1513184_859503217399423_5170430380012756192_n_0