Takaisin elämään

17.10.2013

Jokainen kokemus elämässämme jättää meihin jälkensä. Se muokkaa luonnettamme pyrkien sitä täydellistä persoonaa kohden, mikä meidän pitäisi olla. Usean vuoden jälkeen pystyin kääntämään rajoitteet edukseni.

Suurin muutos halvauksen jälkeen minussa oli se, että muutuin emotionaalisesti hyvin herkäksi ja intensiiviseksi. Suojatakseni itseäni tältä minusta tuli myös osittain tunnoton.

Mikä tarkoittaa, että asioita voi tapahtua ympärilläni ja näytän siltä kuin mitään ei olisi tekeillä. Jos jotakin tapahtuu, mikä koskettaa sisintäni edes vähän, se on kuin taivas repeäisi kyynelten muodossa.

Kesä 1995, kuusi kuukautta aivohalvauksen jälkeen. Usean kuukauden Helsingin kuntoutuksen jälkeen on aika kohdata elämä, mikä oli ennen normaalia. Kohdata kaikki ne niin tutut paikat ja ihmiset täynnä ihania, lämpimiä muistoja. On kaunis kesäpäivä ja on aika palata kotiin. Olen turta kun taksi jatkaa matkaa kotia kohti valtatiellä. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä elämä toisi tullessaan. Siis jos se edes tulisi!  Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun minulla ei ollut suunnitelmia tai unelmia tulevaisuudesta. Ei niin mitään.

Monet kuukaudet kuntoutuskeskuksessa paransivat hieman lääketieteellistä tilaani, mutta ne eivät todellakaan tehneet samaa sielulleni. Täällä kotona sen eheytyminen alkoi. En tiennyt, että parantaakseen mielen ja hengen, sydän pitäisi repiä aivan alkutekijöihin ​​ja sitten alkaa kokoamaan sitä pikkuhiljaa  takaisin yhteen. Se veisi aikaa, vuosia. Siihen tarvitsisi perheen ja ystävien kaiken avun. Ei heidän myötätuntoa tai helliä sanoja, vaan paraneminen alkaisi heidän silmistään. Jotkut silmät täynnä sääliä, toiset täynnä surua. Se sattui, SATTUI! Itkin niin kovasti. En tajunnut sitä silloin, että paluu elämään oli alkanut.

Siunaukseni oli hyvien ystävien muodossa. Oli niitä, ketkä olivat mukana koko ajan. Toisilta kesti jonkin aikaa selviytyä järkytyksestä ja saada voimia tulla luokseni. Tietenkin oli muutamia, ketkä katosivat. En tuomitse heitä, koska minun kohtaaminen on vaikea tilanne käsitellä ja kaikki eivät yksinkertaisesti tiedä miten. Hitto tapaan edelleen ihmisiä, keille se on liian vaikeaa.

Aivohalvauksen jälkeen aloin arvostamaan ystäviä aivan eri tavalla. Erityisesti perhettä ja ystäviä. Ilman heitä en olisi selviytynyt.  En tarkoita vain lähellä olleita vaan myös heitä, ketkä asuivat tuhansien kilometrien päässä. He eivät voineet olla täällä minun kanssani henkilökohtaisesti, mutta se ei estänyt heitä olemasta minun kanssani hengessä joka ikinen päivä.

Ystävillä on ollut erittäin suuri merkitys elämässäni. Se, että he jakoivat elämänsä kanssani sai minut tuntemaan, kuin olisin edelleen osa tätä elämää. Se oli varmasti yksi parhaita lahjoja siinä tilanteessa, vaikka he istuivat seuranani sanomatta mitään. Ne miellyttävät hetket hiljaisuudessa olivat mittaamattoman arvokkaita.

Mahtavista vanhemmista ja upeista ystävistä huolimatta, osa minusta oli silti erittäin yksinäinen. Vaikka olin hyvin onnellinen ystävien puolesta, kun he löysivät poikaystäviä ja puolisoita aloittaen uuden vaiheen elämässään saaden vauvoja, en voinut olla ajattelematta; ” Olen halvaantunut, tarvitsen avustajan joka ikiseen asiaan. En koskaan tule kokemaan tuota, vaan aina olemaan yksin. Minulla ei koskaan tule olemaan ketään, kenen kanssa voisin jakaa kaiken tämän, mikä tekisi tilanteesta paljon siedettävämmän ”. Kukaan ei tiennyt, mutta syvällä sisimmässäni oli valtava yksinäisyyden musta aukko itsepäisen hymyn takana.

Kuten kaikki tapahtuu jostain syystä, myös jokainen toiminta saa aikaiseksi reaktion. Kapinallinen sisälläni kasvoi ja vahvistui niistä yksinäisyyden tunteista, keräsi uskoa ja toivoa. Olin aina positiivinen enkä koskaan antanut periksi.  Aloin elää, enkä vain selviytymään elämästä. Elämä jatkui ja löysin tapoja nauttia. Sitten kuin tyhjästä… ” yllätys, yllätys! ”.  (lisää myöhemmässä blogissa)

Monesti ne oikein tavalliset asiat ovat niitä parhaita, ​​kun ne tehdään oikeiden ihmisten kanssa. Aivohalvauksen jälkeen olin lähes aina kotona, mutta se ei tuntunut ollenkaan pahalta, koska minulla oli oikeat ihmiset ympärilläni. Olin todella siunattu, että omistan niin ihania ystäviä! Haluankin käyttää tämän mahdollisuuden kiittää heitä kaikkia koko sydämestäni; “Hei kaverit (te kyllä tiedätte keitä tarkoitan), kiitän kaikkia teitä sydämeni pohjasta kaikesta, mitä olette tehneet hyväkseni. Minun täytyy rehellisesti tunnustaa, että en tiedä olisiko minun kärsivällisyyteni riittänyt istua halvaantuneen, puhumattoman ystävän luona, kuten te minun kanssani.  Ette ehkä tiedä tätä, mutta te piditte juureni tiukasti maassa läpi pahimman myrskynsilmän ja piditte minut pystyssä, kun en siihen pystynyt itse.  Olette rakkaita”.

Kati

Kommentit (4)

  1. Anneke Rhodes 19.10.2013 09:38

    Thank you for charing, really clear what it takes to adapt to the new you and why some people are having such difficulties with that and others- with the right circumstances- can cope. And you are still developing your spiritual strengths. You do not mention if or in what way God played a role in this process… may be some other time.

  2. Anneke Rhodes 19.10.2013 09:46

    You ever read one of the books of Joni Eareckson? An American lady who got paralized after a diving accident. I bet she must have a website by now.

  3. Kat Hawkins 25.10.2013 06:59

    Kati,

    I was in tears as I read this one. You give me great insight to your life of silence in a chair but full of hope now and a great spirit! Wow, I feel your pain and wish I could give you back some of your ability to move your body
    but you give me the ability to move my spirit with this great insight. You are so strong 🙂

  4. Reetta Hämäläinen 12.11.2013 14:14

    Hei Kati! Olen lukenut kirjasi Silmänräpäys ja ihmettelen kuinka olet selvinnyt eteenpäin noin kovan koettelemuksen kanssa. Itse menen paniikkiin jo pelkästä ajtuksesta sairastua noin vakavasti kuin sinun osallesi tuli.Elämä on todella epäreilua, olemme menettäneet kaksi lasta vakavien sairauksien murtamina.Toivon että voisit jotain kertoa kuinka olet selvinnyt järissäsi. Toivon Sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää, ja voimia elämässä.Kohteliaimmin Reetta Hämäläinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Galleria:

Katso kaikki

  •  

    20 tiny 27 Kati van der Hoeven bookshelf